Slider

Maailman helpoin asu viileille kesäpäiville

keskiviikko 7. elokuuta 2019


En edes halua tietää kuinka monta kertaa olen blogissani todennut tämän, mutta mulle pukeutumisessa yksinkertaisuus ja vaatteiden helppo yhdisteltävyys ovat ihan ykkösjuttuja. Jätän suosiolla ne kaikista edgyimmät trendit välistä, enkä ole koskaan tuntenut oloani kotoisaksi monimutkaisissa asuissa. Luotan siihen, että perusvaatekappaleilla pärjää todella pitkälle, ja niihin voi halutessaan lisätä särmää erilaisilla asusteilla ja kengillä. Tällaisten perusvaatekappaleiden ympärille kootussa asussa olenkin huidellut menemään muutamina viimeisinä viileämpinä kesäpäivinä.


Viimeikaisten kelien myötä on pitänyt käyttää vähän luovuutta sen suhteen, että pysyisi lämpimänä, muttei kuitenkaan näyttäisi vielä täysin syksyiseltä. Tähän välikauteen bleiserit ovatkin ihan erinomaisia vaatteita, sillä ne ovat kuin ohkaisia takkeja! Bleiserin kanssa voi oikeastaan pukea ihan minkä tahansa kesäisen asun, kuten mullakin näissä kuvissa on ihan vaan revityt farkut ja valkoinen toppi. Asun ollessa muuten rento, bleiseri tuo hieman skarppiutta lookkiin. Itse olen ihan rakastunut tähän viimevuonna alesta bongaamaani ruutubleiseriin, sillä siinä on mun silmääni juuri täydellinen ruutukuosi ja sopivan oversized malli - vaikkakin poikaystäväni sitä uutistenlukijan takiksi nimittääkin :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä