Slider

Tienristeyksessä

torstai 9. toukokuuta 2019

Olen muutamissa viime kuukausien postauksissa väläytellyt tänne blogiinkin tietoa siitä, että tulen kohtaamaan elämässäni ison muutoksen tänä vuonna. Olen jo pitkään pyöritellyt tätä kirjoitusta tässä tekstikentässä, ja voi vitsi, kuinka mua vieläkin vähän jännittää kirjoittaa aiheesta. Haluan jännityksestä huolimatta kuitenkin avata aihetta, sillä koen sen olevan asia, josta hieman vaietaan tai josta ei ainakaan hirveästi keskustella. Toivon, että tämä teksti voi toimia tukena tai rohkaisuna jollekin toiselle samankaltaisten ajatusten kanssa painiskelevalle.

DSC_0297-2

Meidän yhteiskuntamme kannustaa meitä niin sanottuun koulutusputkeen. Heti kun ollaan henkäisty helpotuksesta ammattikoulusta tai lukiosta valmistumisen johdosta, tulisi olla jo selkeät suunnitelmat siitä, mihin korkeakouluun aikoo hakea. Ja tietysti mitä nopeammin sinne korkeakouluun hakee ja mitä nopeammin sinne pääsee, sen parempi. En edes lähde tässä postauksessa kauhistelemaan sitä, kuinka peruskoulun jälkeen toisen asteen koulutukseen hakiessa täysin keskenkasvuiset teinit ovat todella ison päätöksen edessä sen suhteen, millaiset suuntaviivat asettavat koulutuspolulleen. Vaikka lukiosta tai ammattikoulusta valmistumisen jälkeen suurin osa opiskelijoista on 18-vuotiaita, mikä tietysti on monella tapaa kehittyneempi ikä verrattuna juuri peruskoulun päättäneeseen, ovat tuossa iässä olevat silti monesti melko kypsymättömiä. Juuri täysi-ikäistyneenä moni vielä hakee itseään ja kokeilee, mikä voisi olla se "oma juttu". Silloin ei olla välttämättä vielä muutettu pois kotoa, itsenäistytty tai alettu rakentaa sitä oikeasti oman näköistä elämää, jossa muiden käsityksillä itsestä ei ole niin suurta jalansijaa. Miten sitä silloin voisi tietää, mitä todella haluaa tehdä sitten isona?

Sanaparilla "itsensä hakeminen" tuntuu olevan jotenkin negatiivinen kaiku. Se herkästi yhdistetään hukassa olemiseen, päämäärättömään ajelehtimiseen ja ajan tuhlaamiseen. Sellaisen ajan tuhlaamiseen, jonka voisi käyttää johonkin tuottavaan ja hyödylliseen, kuten vaikkapa korkeakouluopintoihin. Usein tuntuukin, että välivuosiin suhtaudutaan tuollaisella asenteella. Itse lukiosta valmistuttuani pidin yhden välivuoden, sillä en päässyt ensimmäisellä hakukerralla yliopistoon. Tunnollisena tyttönä käytin välivuoden hyödyllisesti, tuottavasti ja tehokkaasti - ilmoittauduin ammatilliseen koulutusohjelmaan, josta olisi varmasti hyötyä tulevia yliopisto-opintojani silmällä pitäen. Vaikka olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kouluttautuminen kannattaa ja kaikesta opiskelusta on varmasti hyötyä, näin jälkikäteen kuitenkin toivon, että olisin antanut itselleni aikaa hakea itseäni. Kaikessa rauhassa kuulostella ja kokeilla, pitäen mielessäni kysymykset: mikä minusta tuntuu hyvältä, mikä minua kiinnostaa, missä tunnen olevani hyvä? Sen sijaan ulkopuolisten paineiden patistamana koin tarvetta lukita valintani siitä, mikä on se "minun juttuni" ja lähdin valtavalla tarmolla ajamaan sitä läpi.

DSC_0285-2

Opiskelin kolme vuotta yliopistossa kasvatustieteitä, ja minusta piti tulla luokanopettaja. Ja kyllä, kyseinen lause oli tarkoituksella imperfektissä. Tein nimittäin päätöksen siitä, että lopetan opintoni. Minulla ei ole enää kiveen hakattua päämäärää, ei varmaa nimikettä ja vastausta kysymyselle: "Mikä sinusta tulee isona?". Ja arvatkaa miltä se kaiken tämän jännityksen, punnitsemisen, pohdinnan, ahdistuksen ja itseni kyseenalaistamisen jälkeen tuntuu? Ihan mielettömän hyvältä ja helpottavalta.

Päätökseni ei todellakaan ollut helppo, eikä siihen päädytty yhdessä tai kahdessakaan päivässä. Jo noin puolitoista vuotta sitten heräsivät ensimmäiset kyseenalaistavat ajatukseni siitä, haluanko jatkaa opintojani. Syitä tähän oli monia: aloitin opintoni todella nuorena, enkä silloin ollut täysin kartalla siitä mitä haluan, opettajan työn palkkaus on mielestäni huono opintojen tasoon sekä työn vaativuuden ja tärkeyteen nähden, opettajan työ ei tuntunut enää innostavalta, se aikaisemmin olemassa ollut palo alaa kohtaan loisti poissaolollaan ja ammatillinen kiinnostukseni oli yksinkertaisesti siirtynyt muualle. Yritin kuitenkin siinä vaiheessa uskotella itselleni, että kyllä se tästä, kyllä se innostus sieltä vielä herää uniltaan, tämä on vain vaihe. Vuotta myöhemmin kuitenkin ymmärsin, että ei, tämä ei ole vain ohimenevä vaihe. Tunne vain voimistui voimistumistaan. Asialle oli tehtävä jotain.

Tunsin itseni lopetuspäätöksen aikaan epäonnistuneeksi, sillä luokanopettajan opinnot olivat yhdessä vaiheessa asia, mitä halusin eniten, ja nyt olinkin hylkäämässä ne ihan kokonaan. Ihmettelin sitä, että vaikka rakastankin lapsia ja lasten kasvatus on minulle sydäntä lähellä oleva aihe, en yhtäkkiä halunnutkaan olla enää opettaja. En myöskään tulisi koskaan saamaan hienoa kasvatustieteen maisterin titteliä, jonka hyvästä kaikki läheiseni olisivat minusta valtavan ylpeitä.  Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin pettänyt itseni, ja kuinka hölmöltä se kuulostaakin, myös läheiseni. Hillosin kuukausien ajan päätöstä täysin itselläni, enkä pukahtanut asiasta sanaakaan muille, kuin poikaystävälleni. Pikku hiljaa aloin raottaa päätöstä ystävillenikin, ja lopulta tiputin pommin myös vanhemmilleni ja sukulaisillekin. Jollekin toiselle tällainen asia ei olisi juttu eikä mikään, mutta itse kilttinä tyttönä ja tunnollisena opiskelijana otin asiasta aivan valtavat paineet. Kaikesta huolimatta olin tässä vaiheessa niin varma päätöksestäni, ettei yksikään poikkipuolinen sana olisi voinut horjuttaa sitä. Tein päätökseni, koska elän itseäni varten. En halua käyttää rajallista elinaikaani siihen, että opiskelen alaa, jolle en edes lopulta halua työllistyä. Olinkin valmis puolustamaan itseäni ja päätöstäni leijonan lailla, ja suurin piirtein valmistelin jo kunnon puheen ja powerpoint-esityksen perusteistani (huomatkaa huumori) syille siitä, miksi olen tullut lopputulokseen lopettaa opintoni. Mutta mikä olikaan lähipiirini vastaanotto asian kertomisen jälkeen? Ymmärtäväinen, kannustava ja vastaanottavainen. Mitä muuta se olisikaan voinut olla? Olin itse ollut pahin vastustajani ratkaisuani vastaan, ja heijastin tämän itselleni ankaran suhtautumisen läheisiini, jotka todellisuudessa olivat tietysti täysin minun puolellani asiassa. Asiasta keskustellessani opiskelukavereideni kanssa, heistä yksi summasi asian todella osuvalla tavalla: olin kasvanut erilleen ajatuksesta siitä, mitä nuorempana kuvittelin itsestäni tulevan.

Mutta mitä opiskelurintamalle kuuluu tällä hetkellä? Olin opintojeni lopetuspäätöksen aikaan niin lähellä kandiksi valmistumista, että olisi ollut suorastaan typerää olla kirjoittamatta kandiksi. Valmistunkin siis kasvatustieteiden kandidaatiksi. Kandin kirjoittaminen oli minulle todella vaikea paikka - voitte vain kuvitella motivaation tason siinä vaiheessa, kun tietää jo lopettavansa opintonsa ja mieli laukkaa jo tulevissa suunnitelmissa. Monena päivänä vain itkin sitä, että helvetti sentään, tästä ei tule yhtään mitään. Mä en halua. Mä en jaksa. Mua ei kiinnosta. Siitä huolimatta sain jotenkin rutistettua kandin kasaan, ja olen ylpeä siitä, että saan tästä koulutaipaleesta korkeakoulututkinnon. En missään nimessä kadu sitä, että lähdin opiskelemaan yliopistoon kasvatustieteitä, sillä sitä kautta tutustuin hienoihin ihmisiin, näkökantani laajenivat monissa asioissa, arvomaailmani muotoutui uudenlaiseksi,  ja tottakai sain sieltä myös valtavasti tietoja ja taitoja, joista tulee olemaan loppuelämäni ajaksi hyötyä niin työelämässä, yksityiselämässä kuin omien lasten kasvatuksessakin. Tämän kokemuksen jälkeen olen hyvällä tapaa ihan eri ihminen. Tulevaisuuden suhteen minulla on jo hajua siitä, mitä haluan lähteä tekemään, mutta en ota siitä paineita. Sanotaan kuitenkin näin, että opiskelut eivät osaltani ole vielä tässä.

DSC_0262-3

Palatakseni tekstin alussa mainitsemaani itsensä hakemiseen, en usko sen olevan vaihe, joka tulee vastaan ainoastaan nuoruuden epävarmuuksien yhteydessä. Sen sijaan uskon, että itsensä hakemisen kausia mahtuu ihmisen elämään useita, ja ne voivat liittyä mihin elämän osa-alueeseen tahansa. Joillain niitä on useita ja joillain vain harvoja, mutta uskon tai ainakin toivon, että jokainen sellaisen joskus kokisi. Itsensä hakemisen kaudet ovat tärkeitä ja tarpeellisia, koska ne vievät meitä oikeaan suuntaan ja opettavat meistä itsestämme aina jotain uutta - olkoonkin sitten vaikka yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikista pahimmalta minusta tuntuu niiden ihmisten puolesta, jotka eivät anna itselleen lupaa hakea itseään. Niiden, jotka eivät uskalla antaa itselleen tilaa pohtia ja kyseenalaistaa omaa toimintaa, sen motiiveja ja perimmäisiä syitä.

Mielestäni myös ajatus siitä yhdestä ainoasta "omasta jutusta" on tylsä. Ihmisellä on osittain jopa luontainenkin tarve lokeroida asioita, ilmiöitä, muita ihmisiä ja jopa itseään selkiyttääkseen maailmaansa, mutta tarvitseeko itseään laittaa opiskeluiden tai työelämän suhteen yhteen muuttumattomaan boksiin? Sen sijaan uskon, että meillä kaikilla on monia omia juttuja. Toisilla niitä on enemmän ja toisilla taas vähemmän, mutta meillä kaikilla varmasti on enemmän kuin yksi kiinnostuksenkohde. Tietysti on luonnollista, että jokin kiinnostus voi olla ylitse muiden, ja siitä lähdetään opiskelemaan ja luomaan uraa. Mielestäni on kuitenkin tervettä säilyttää omassa mielessään tietynlainen joustavuus ja pitää mielessä ajatus siitä, että vaihtoehtoja on olemassa. Jos yksi tie ei jossain vaiheessa tunnu enää omalta, voi muuttaa suunnitelmaa ja vaihtaa suuntaa. Sillä ei ole väliä, vaikka muut tiellä kulkijat suhaisivat ohi kovalla vauhdilla - tien risteykseen voi myös jäädä ihan rauhassa katselemaan ja mietiskelemään, ilman kiirettä uuteen suuntaan lähtemisestä . Ja mitä tulee kysymykseen siitä, mikä sinusta tulee isona, minusta sitä ei ehkä tarvitsekaan koskaan täysin tietää.

14 kommenttia:

  1. Vitsi mikä postaus, tosi voimaannuttava kun itsekin olen viimeisen vuoden pohtinut omaa koulutusvalintaani. Ja kuinka ihailtavan ison päätöksen oot tehnyt itsesi eteen❤ Ihan huippua, ja onnea kandista! Samalla onnea myös uusiin tuuliin, mitä ne sitten onkaan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, jos pystyit voimaantumaan tämän postauksen kautta❤ Kiitos kovasti, mäkin uskon, että tämä päätös on oikea nyt ja tulevaisuuden tuulien kannalta :)

      Poista
  2. Hyvä sinä!! Ihan huippua että teit ton päätöksen nimenomaan vaan itseäsi kuunnellen ♥︎ Ei varmasti ollut helppoa mutta voin vaan kuvitella mikä helpotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos super paljon Pinja!❤ Joo helppoa ei tosiaan ollut, mutta tosi hyvä fiilis nyt, kun asia on saatu päätökseen :)

      Poista
  3. Niiiin tärkeä postaus!<3 Kamppailen itse samojen asioiden kanssa, enkä kyllä tiedä lähipiiristäni ketään, kuka ei myös näin nuoruusvuosina näiden asioiden kanssa painisi. Tuntuu hullulta että tämä yhteiskunnan painostus on kasvanut meihin ja meidän ikäluokkaan niin sisään, että sitä kyseenalaistaessa joutuu käymään valtavaa sisäistä kamppailua itsensä kanssa. Mieleeni jäi eräs ystäväni kertoma tarina, kun hän nuorena yliopisto-opiskelijana ensi kertaa harjoittelussa kuuli muiden työntekijöiden hämmästelyä hänen iästään ja hänen kertomistaan opiskelupaineista. He olivat äimistyneitä siitä, kuinka koemme painetta päästä suoraan koulusta seuraavaan, ja että kuinka välivuosi koetaan turhana tai hukkaan heitettynä aikana. Ja että miten käsittämätöntä on, että 18-vuotiaana koulusta valmistuneena ensimmäinen ajatus ei olekaan se, että nyt nautitaan nuoruudesta ja vapaudesta, vaan se, että missä onkaan epäonnistunut kun ei lukion penkiltä ole suoraan saanut paikkaa yliopistosta. Onnea ihan mielettömästi että oot uskaltanut tehdä tän päätöksen, se vaatii hurjasti rohkeutta uskaltaa mennä vastavirtaan ja kuunnella omaa sisintään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjan paljon pitkästä ja ajatuksella kirjoitetusta kommentista!❤ Voin uskoa, että monella meidän ikäisellä on samankaltaisia näistä asioista- tuo on nimittäin niin totta, että meidän ikäluokkaa painostetaan ihan tosi kovasti koulutusputkeen. Se on niin väärin, että joutuu tuntemaan niin kovaa syyllisyyttä ja epäonnistumisen fiiliksiä niinkin luonnollisesta asiasta, kuin mielen muuttamisesta nuorena ihmisenä :/ Tosiaankin ajat ovat erit tämän asian suhteen verrattuna aikaisempiin ikäpolviin. Kiitos kovasti, tää päätös kyllä tuntuu sisimmässä oikealta ja uskon, että se johtaa vain ja ainoastaan oikeaan suuntaan :)

      Poista
  4. Ihan mielettömän upeasti kirjoitettu teksti, vau! Rohkea päätös, mutta aivan varmasti oikea. Ihminen kyllä pienen itsetutkiskelun jälkeen tietää sisimmässään, mitä haluaa. On vain uskottava siihen <3 Mahtavaa tulevaa kesää sulle Henna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Suvi!❤ Oon niin samaa mieltä siitä, että itsetutkiskelu on tosi tärkeä juttu sen suhteen, millaiseen suuntaan haluaa omaa elämäänsä lähteä viemään :) Kiitos hurjasti ja samoin ihanaa kesää sulle! :)

      Poista
  5. Ihana teksti <3 Pystyn aivan täysin samaistumaan tähän viestiin. Itsellänikin on ollut samoja fiiliksiä jo vuosia. Olen ehtinyt kokeilla jo montaa eri alaa ja jokainen ala on opettanut minulle lisää siitä mitä haluan ja mitä en halua. Koen, että vieläkin opin itsestäni lisää joka päivä ja se mikä nyt tällä hetkellä tuntuu minulle oikealta ratkaisulta, ei välttämättä tunnu hyvältä enää vuosien päästä. Olen oppinut, että se on ihan ok. Otan elämäni niin, että menen siihen suuntaan mikä aina siinä hetkessä tuntuu hyvältä ja sitten kun se ei enää tunnu oikealta, niin sitten muokkaan suuntaa sopivammaksi. Kuitenkin jokaisesta kokemuksesta jää aina käteen joki pieni pala, josta voin olla varma että "haluan tätä" tai "en halua tätä". Oma palapelini ei ole vielä valmis eikä sen tarvitsekaan olla. Minulla on jo monta varmaa palasta, mutta etsin vielä niitä loppuja palasia eikä niillä ole kiire. Kokeilemalla ne löytyy kun niiden aika on. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon, ja ihanaa kun jätit pitkön ja ajatuksella kirjoitetun kommentin! <3 Mahtavaa, jos pystyit samaistumaan tekstiin! Nämä fiilikset ovat varmasti todella yleisiä. Tosi hieno juttu, että olet rohkeasti kokeillut eri aloja, se on varmasti ollut todella opettavaista ja tarjonnut paljon tärkeitä näkökulmia ja monipuolista osaamista sulle! Tuo on kyllä niin totta, että se mikä yhdessä vaiheessa elämää tuntuu hyvältä, ei tunnu siltä välttämättä enää vuosien päästä. Hetkessä elämisen taito on todella tärkeä ja nimenomaan tuollainen joustavuus, että suunnitelmia voi muuttaa, jos siltä tuntuu. Ihana vertauskuva tuo palapeli, sitä varmasti saa meistä jokainen koota elämänsä loppuun asti, vaikka matkan varrella useiden palasten paikka varmasti varmistuukin. Just niiin, rohkeasti kokeilemalla ja kaikki ajallaan <3

      Poista
  6. Ihan mahtava teksti ja ihana kuulla että joku muukin kamppailee ihan samojen juttujen kanssa! <3 Mä olen myös opiskellut kaksi ammattia, mutta en ole työllistynyt kummastakaan, joten jatko-opinnot jossain monivuotisessa korkeakoulussa on vähän hirvittänyt, koska en todellakaan halua "hukata" enempää aikaa opiskeluihin joista en aio sitten työllistyä tai kyllästyn siihen alaan heti ensimmäisenä opiskeluvuonna. Ja edelleen näin 26-vuotiaana olen ihan samalla tavalla tienristeyksessä, enkä ole vielä varma mitä teen isona, mutta ehkä se ei haittaakaan, opiskelen sitten kun olen satavarma siitä ja tiedän mikä se mun juttu on ja se voi myös vaihdella elämän aikana moneen kertaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi tosi paljon sulle, ihanaa jos pystyit samaistumaan! <3 Mun mielestä tuo on todella järkevää, että mieluummin sitten kokeilee erilaisia aloja ja kuulostelee rauhassa, kun ryntää suinpäin sellaisten opintojen pariin, joista ei ole ihan varma. Tuo on niin totta, että se oma juttu voi vaihdella moneen kertaan elämän aikana, ja mun mielestä se on ainakin paljon siistimpää voida olla avoin vaihtelulle, kuin jämähtää yhteen asiaan koko elämäkseen! Tienristeyksessä saa oleskella ihan rauhassa ja niin kauan kuin siltä tuntuu, kyllä se oikean tuntuinen tie sieltä ennemmin tai myöhemmin löytyy <3

      Poista
  7. Hienoa, että uskalsit lopulta tehdä päätöksen itseäsi kuunnellen, sillä se jos mikä on todella tärkeää! Oma polku löytyy varmasti vielä, kun vain annat ajatuksillesi aikaa ja kokeilet rohkeasti omalta tuntuvia asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siitä, että tää oli täysin oikea päätös! :) Todella tärkeä pointti tuo ajan antaminen omille ajatuksille, juurikin sitä kautta se itselle parhaimman tuntuinen tie varmasti löytyy!

      Poista

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä