Slider

Ihanat Maria Nilan hiustuotteet

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

DSC_0795-2
Yhteistyössä Eleven.fi
*sisältää mainoslinkkejä

Kun viime kesänä sain testiin ensimmäiset Maria Nilan hiustuotteet, tiesin löytäneeni suosikkihiustuotemerkkini. Maria Nilan hiustuotteissa on yksinkertaisesti kaikki kohdallaan - ne ovat kokonaan suunniteltu ja tuotettu Ruotsissa, niissä on hyvä hinta-laatu-suhde, ne ovat vegaanisia, cruelty-free ja ympäristöystävällisiä,  sulfaatittomia ja parabeenittomia sekä onhan niissä myös mielettömän nätit pakkaukset! Mari Nilan tuotteissa on myös hyvin huomioitu erilaiset hiustyypit, joista löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Sain merkiltä testiin muutamat omalle hiustyypilleni sopivat tuotteet, joista kerron alapuolella hieman enemmän!
marinila1 DSC_0840

Head & Hair Heal-sarjan shampoo* ja hoitoaine*

Maria Nilan Head & Hair-sarja kuuluu merkin suosituimpiin, enkä yhtään ihmettele - kyseessä on varmasti yksi parhaista shampoo-hoitoaine-komboista, joita olen koskaan käyttänyt. Shampoo on ihanan kosteuttava niin hiuksille kuin päänahallekin, mikä on todella tärkeä ominaisuus etenkin talvisin. Hoitoaine on myös todella riittoisaa ja hoitavaa, muttei jätä hiuksia liian liukkaiksi. Jo viime kesänä käytettyäni Maria Nilan shampoota ja hoitoainetta parin kuukauden ajan totesinkin, etteivät hiukseni ole olleet aikoihin niin hyvässä kunnossa.

DSC_0864

Pure Volume-hiusnaamio*

Hiusnaamiot kuuluvat viikoittaisiin hiustenhoitorutiineihini. Ongelmana hiusnaamioiden kanssa minulla kuitenkin on se, että omaan luonnostaan todella suoran ja liukkaan hiuslaadun. Todella hoitavien hiustuotteiden käytön jälkeen hiukseni saattavatkin näyttää lättänöiltä ja päätä pitkin meneviltä. Tämä volyymia lupaava hiusnaamio on sen sijaan  sopivan kevyttä, paksun oloisesta koostumuksestaan huolimatta. Tuote on tehokkaasti hoitavaa, ilman lässähtänyttä lookkia!

DSC_0859-2

True soft-arganöljy*

Olen todellinen hiusöljyjen suurkuluttaja, sillä hiusteni latvat ovat taipuvaiset kuivahtamaan epäsiistin näköisiksi. Tämä Maria Nilan arganöljy pehmentää hiusta ja tuo siihen kiiltoa, olematta kuitenkaan liian raskas ja öljyinen. Tuotteen kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä jo pienellä määrällä saa ihmeitä aikaan! Itse tykkään laittaa tätä pienen määrän hiusteni latvoihin ennen nukkumaan menoa, ja ennen hiusten pesupäivää laitan hiusöljyä reippaammalla kädellä myös pituuksiin kosteuttamaan niitä yön yli.

DSC_0813

Extreme spray-hiuslakka*

Musta tuntuu, että todella monet ovat nykyään luopuneet hiuslakan käytöstä, mutta mulle se on aivan ehdottoman tarpeellinen hiustuote. Omistan nimittäin todella herkästi leijailemaan lähtevän hiustyypin, ja esimerkiksi ponnari on ihan mahdotonta pitää siistin näköisenä hiuksissani ilman hiuslakkaa. En myöskään saa pysymään hiuksiani kiharoilla ilman hyvin pitävää lakkaa. Ja sitä nimenomaista pitoa tästä hiuslakasta muuten löytyykin, ja oikein olan takaa! Tämä hiuslakka on voimakkaan pitonsa vuoksi todella riittoisaa, eikä sitä tarvitse suihkauttaa kuin ihan pieni määrä kerralla. Plussaa tuote saa myös raikkaasta tuoksustaan.

DSC_0850

Structure repair-hiuksiin jätettävä rakennepaikkaava hoitoaine*

Koska hiusteni latvat kuivuvat herkästi, ovat nimenomaan latvaa hoitavat tuotteet niille hyväksi. Hiusöljyn lisäksi suosin hiustenhoitorutiinissani myös hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Levitän tätä pienen määrän hiustenpesu jälkeen pyyhekuivien hiusten latvoihin ja pituuksiin, ja harjaan varovasti niin, että tuote levittyy varmasti tasaisesti. Tuotteen kohdalla oli ihana huomata, kuinka se sulautui kevyesti hiuksiin, eikä jättänyt lainkaan lähmäistä tuntumaa hiuksiin. Tämä hiuksiin jätettävä hoitoaine tekee hiuksista helpommin selvitettävät ja pehmentää niitä, jättäen samalla hiuksiin ihanan tuoksun.

Ovatko Maria Nilan hiustuotteet teille tuttuja?

Mitä oikeasti kuuluu?

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Untitled

Mitä oikeasti kuuluu?

Voin pitkästä aikaa kevyin sydämin vastata, että hyvän puolella ollaan. Koko kevään ajan pohdiskelut opintoihin liittyen ja vaikeudet kandin kirjoittamisen suhteen veivät voimia ja saivat paikoitellen mielen matalaksi, mutta nyt olen päässyt pahimmasta yli. Kesä tulee, elämä hymyilee ja niin edelleen!

Mitä tapahtuu opiskelurintamalla?

Tilanteestani opiskeluiden suhteen kirjoittelinkin syvällisemmin edelliseen postaukseeni, joten jos haluat tutustua kattavammin ajatuksiini aiheesta, pääset postaukseen tästä. Juttu on siis niin, että tulin puolentoista vuoden mittaisen harkinnan jälkeen päätökseen lopettaa opintoni kasvatustieteellisessä. Olen myös ylpeä siitä, että sain juuri kirjoitettua kandini - mulla on kohta siis ensimmäinen korkeakoulututkinto plakkarissa! Olen lopetuspäätöksestäni todella helpottunut ja hyvillä mielin. Opiskelut eivät kuitenkaan osaltani olleet vielä tässä, ja sen verran voin asiaa raottaa, että eri alalla tullaan jatkamaan myöhemmin. Siitä sitten kuitenkin lisää vasta, kun aihe on ajankohtainen!

Parisuhde / perhe / ystävät?

Hyvältä näyttää tällä elämän osa-alueella, ja läheiseni ovat olleet minulle valtava tuki erityisesti tämän kevään aikana. Mun vuodatuksiani, valitustani ja epätoivon hetkiäni opintoihin liittyvistä fiiliksistä on jaksettu kuunnella jo varmasti kyllästymiseen asti ja muhun on jatkuvasti jaksettu valaa uskoa siitä, että saan kyllä tutkinnon pakettiin. Tämä on kyllä niin kliseistä live love laugh-settiä, mutta olen todella kiitollinen poikaystävästäni, perheestäni ja ympäri Suomea ripotellusta ystäväpiiristäni <3

Untitled

Matkat?

Haaveillaan poikaystäväni kanssa lähestulkoon päivittäin tulevista reissuista, ja tsekkaillaan lentoja, hotelleja, äkkilähtöjä ja edullisia pakettimatkoja. Mitään reissua ei tosin tällä hetkellä varauksessa ole, mutta erityisen innoissamme olemme Amalfin rannikosta, Nycistä ja Singaporesta!

Harrastukset / hyvinvointi?

Treenit sujuvat hyvin, ja salilla on käyty tavalliseen tapaan ja olen nauttinut todella paljon myös ulkoilusta luonnossa kävelylenkkien merkeissä. Liikunta on ollut minulle varsinkin tänä keväänä todellinen henkireikä. Opintostressi on päässyt horjuttamaan hyvinvointiani, ja olenkin kärsinyt päänsäryistä, epämääräisistä sydämentykytyksistä ja yleisestä ahdistuneisuudesta kouluhommiin liittyen. Nämä asiat ovat kuitenkin handlattavissa, sillä niiden syy on ilmiselvä ja pian päiväjärjestyksestä poistuva. 

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten inspiroi tällä hetkellä Instagram, jossa on jo jonkun aikaa tuntunut siltä, että ideoita riittää ja se oma visuaalinen tyyli on viimevuoden loppupuolen kadoksissa olon jälkeen löytynyt takaisin. Tuntuu siltä, että suhtautumiseni Instaan on terveempi kuin aikoihin, enkä kyttää numeroita, statistiikkaa tai vertaile omaa sisältöäni muihin. Sen sijaan keskityn puhtaasti toteuttamaan omannäköistä juttuani ja inspiroitumaan muista. Vähiten inspiroi tällä hetkellä koulu ja ne muutamat viimeiset kurssit, jotka pitäisi saada vielä kasaan.

Untitled


Untitled

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Tällä hetkellä olen ihan addiktoitunut päärynöihin ja viinirypäleisiin, ja niitä tuleekin naposteltua harva se päivä. Myös Pirkan vegaanista mango-passionjädeä on tullut vedeltyä purkki jos toinenkin. Telkkarista tuijottelen pitkästä aikaa Täydellisiä naisia, joka on kyllä ihan parasta aivot narikkaan-draamaa! Tuntuu melkein siltä, kuin katsoisi kokonaan uutta sarjaa, sillä siitä on vuosikausia, kun olen viimeksi katsonut sarjan tuottarit läpi. Lukemiseni painottuvat tällä hetkellä vahvasti terveystietoon liittyvään kirjallisuuteen, kun kuron kasaan viimeisiä sivuainekurssejani. 

Mitä odotan?

Odotan kovasti kesää ja opintostressin kaikkoamista. Mielessä kolkuttelevat myös jo kaikki ihanat kesäiset kotimaan reissut, joita haluaisin päästä jo toteuttamaan ystävieni kanssa!

Untitled

Kuvaaja: Inka P.

Tienristeyksessä

torstai 9. toukokuuta 2019

Olen muutamissa viime kuukausien postauksissa väläytellyt tänne blogiinkin tietoa siitä, että tulen kohtaamaan elämässäni ison muutoksen tänä vuonna. Olen jo pitkään pyöritellyt tätä kirjoitusta tässä tekstikentässä, ja voi vitsi, kuinka mua vieläkin vähän jännittää kirjoittaa aiheesta. Haluan jännityksestä huolimatta kuitenkin avata aihetta, sillä koen sen olevan asia, josta hieman vaietaan tai josta ei ainakaan hirveästi keskustella. Toivon, että tämä teksti voi toimia tukena tai rohkaisuna jollekin toiselle samankaltaisten ajatusten kanssa painiskelevalle.

DSC_0297-2

Meidän yhteiskuntamme kannustaa meitä niin sanottuun koulutusputkeen. Heti kun ollaan henkäisty helpotuksesta ammattikoulusta tai lukiosta valmistumisen johdosta, tulisi olla jo selkeät suunnitelmat siitä, mihin korkeakouluun aikoo hakea. Ja tietysti mitä nopeammin sinne korkeakouluun hakee ja mitä nopeammin sinne pääsee, sen parempi. En edes lähde tässä postauksessa kauhistelemaan sitä, kuinka peruskoulun jälkeen toisen asteen koulutukseen hakiessa täysin keskenkasvuiset teinit ovat todella ison päätöksen edessä sen suhteen, millaiset suuntaviivat asettavat koulutuspolulleen. Vaikka lukiosta tai ammattikoulusta valmistumisen jälkeen suurin osa opiskelijoista on 18-vuotiaita, mikä tietysti on monella tapaa kehittyneempi ikä verrattuna juuri peruskoulun päättäneeseen, ovat tuossa iässä olevat silti monesti melko kypsymättömiä. Juuri täysi-ikäistyneenä moni vielä hakee itseään ja kokeilee, mikä voisi olla se "oma juttu". Silloin ei olla välttämättä vielä muutettu pois kotoa, itsenäistytty tai alettu rakentaa sitä oikeasti oman näköistä elämää, jossa muiden käsityksillä itsestä ei ole niin suurta jalansijaa. Miten sitä silloin voisi tietää, mitä todella haluaa tehdä sitten isona?

Sanaparilla "itsensä hakeminen" tuntuu olevan jotenkin negatiivinen kaiku. Se herkästi yhdistetään hukassa olemiseen, päämäärättömään ajelehtimiseen ja ajan tuhlaamiseen. Sellaisen ajan tuhlaamiseen, jonka voisi käyttää johonkin tuottavaan ja hyödylliseen, kuten vaikkapa korkeakouluopintoihin. Usein tuntuukin, että välivuosiin suhtaudutaan tuollaisella asenteella. Itse lukiosta valmistuttuani pidin yhden välivuoden, sillä en päässyt ensimmäisellä hakukerralla yliopistoon. Tunnollisena tyttönä käytin välivuoden hyödyllisesti, tuottavasti ja tehokkaasti - ilmoittauduin ammatilliseen koulutusohjelmaan, josta olisi varmasti hyötyä tulevia yliopisto-opintojani silmällä pitäen. Vaikka olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kouluttautuminen kannattaa ja kaikesta opiskelusta on varmasti hyötyä, näin jälkikäteen kuitenkin toivon, että olisin antanut itselleni aikaa hakea itseäni. Kaikessa rauhassa kuulostella ja kokeilla, pitäen mielessäni kysymykset: mikä minusta tuntuu hyvältä, mikä minua kiinnostaa, missä tunnen olevani hyvä? Sen sijaan ulkopuolisten paineiden patistamana koin tarvetta lukita valintani siitä, mikä on se "minun juttuni" ja lähdin valtavalla tarmolla ajamaan sitä läpi.

DSC_0285-2

Opiskelin kolme vuotta yliopistossa kasvatustieteitä, ja minusta piti tulla luokanopettaja. Ja kyllä, kyseinen lause oli tarkoituksella imperfektissä. Tein nimittäin päätöksen siitä, että lopetan opintoni. Minulla ei ole enää kiveen hakattua päämäärää, ei varmaa nimikettä ja vastausta kysymyselle: "Mikä sinusta tulee isona?". Ja arvatkaa miltä se kaiken tämän jännityksen, punnitsemisen, pohdinnan, ahdistuksen ja itseni kyseenalaistamisen jälkeen tuntuu? Ihan mielettömän hyvältä ja helpottavalta.

Päätökseni ei todellakaan ollut helppo, eikä siihen päädytty yhdessä tai kahdessakaan päivässä. Jo noin puolitoista vuotta sitten heräsivät ensimmäiset kyseenalaistavat ajatukseni siitä, haluanko jatkaa opintojani. Syitä tähän oli monia: aloitin opintoni todella nuorena, enkä silloin ollut täysin kartalla siitä mitä haluan, opettajan työn palkkaus on mielestäni huono opintojen tasoon sekä työn vaativuuden ja tärkeyteen nähden, opettajan työ ei tuntunut enää innostavalta, se aikaisemmin olemassa ollut palo alaa kohtaan loisti poissaolollaan ja ammatillinen kiinnostukseni oli yksinkertaisesti siirtynyt muualle. Yritin kuitenkin siinä vaiheessa uskotella itselleni, että kyllä se tästä, kyllä se innostus sieltä vielä herää uniltaan, tämä on vain vaihe. Vuotta myöhemmin kuitenkin ymmärsin, että ei, tämä ei ole vain ohimenevä vaihe. Tunne vain voimistui voimistumistaan. Asialle oli tehtävä jotain.

Tunsin itseni lopetuspäätöksen aikaan epäonnistuneeksi, sillä luokanopettajan opinnot olivat yhdessä vaiheessa asia, mitä halusin eniten, ja nyt olinkin hylkäämässä ne ihan kokonaan. Ihmettelin sitä, että vaikka rakastankin lapsia ja lasten kasvatus on minulle sydäntä lähellä oleva aihe, en yhtäkkiä halunnutkaan olla enää opettaja. En myöskään tulisi koskaan saamaan hienoa kasvatustieteen maisterin titteliä, jonka hyvästä kaikki läheiseni olisivat minusta valtavan ylpeitä.  Tunsin syyllisyyttä siitä, että olin pettänyt itseni, ja kuinka hölmöltä se kuulostaakin, myös läheiseni. Hillosin kuukausien ajan päätöstä täysin itselläni, enkä pukahtanut asiasta sanaakaan muille, kuin poikaystävälleni. Pikku hiljaa aloin raottaa päätöstä ystävillenikin, ja lopulta tiputin pommin myös vanhemmilleni ja sukulaisillekin. Jollekin toiselle tällainen asia ei olisi juttu eikä mikään, mutta itse kilttinä tyttönä ja tunnollisena opiskelijana otin asiasta aivan valtavat paineet. Kaikesta huolimatta olin tässä vaiheessa niin varma päätöksestäni, ettei yksikään poikkipuolinen sana olisi voinut horjuttaa sitä. Tein päätökseni, koska elän itseäni varten. En halua käyttää rajallista elinaikaani siihen, että opiskelen alaa, jolle en edes lopulta halua työllistyä. Olinkin valmis puolustamaan itseäni ja päätöstäni leijonan lailla, ja suurin piirtein valmistelin jo kunnon puheen ja powerpoint-esityksen perusteistani (huomatkaa huumori) syille siitä, miksi olen tullut lopputulokseen lopettaa opintoni. Mutta mikä olikaan lähipiirini vastaanotto asian kertomisen jälkeen? Ymmärtäväinen, kannustava ja vastaanottavainen. Mitä muuta se olisikaan voinut olla? Olin itse ollut pahin vastustajani ratkaisuani vastaan, ja heijastin tämän itselleni ankaran suhtautumisen läheisiini, jotka todellisuudessa olivat tietysti täysin minun puolellani asiassa. Asiasta keskustellessani opiskelukavereideni kanssa, heistä yksi summasi asian todella osuvalla tavalla: olin kasvanut erilleen ajatuksesta siitä, mitä nuorempana kuvittelin itsestäni tulevan.

Mutta mitä opiskelurintamalle kuuluu tällä hetkellä? Olin opintojeni lopetuspäätöksen aikaan niin lähellä kandiksi valmistumista, että olisi ollut suorastaan typerää olla kirjoittamatta kandiksi. Valmistunkin siis kasvatustieteiden kandidaatiksi. Kandin kirjoittaminen oli minulle todella vaikea paikka - voitte vain kuvitella motivaation tason siinä vaiheessa, kun tietää jo lopettavansa opintonsa ja mieli laukkaa jo tulevissa suunnitelmissa. Monena päivänä vain itkin sitä, että helvetti sentään, tästä ei tule yhtään mitään. Mä en halua. Mä en jaksa. Mua ei kiinnosta. Siitä huolimatta sain jotenkin rutistettua kandin kasaan, ja olen ylpeä siitä, että saan tästä koulutaipaleesta korkeakoulututkinnon. En missään nimessä kadu sitä, että lähdin opiskelemaan yliopistoon kasvatustieteitä, sillä sitä kautta tutustuin hienoihin ihmisiin, näkökantani laajenivat monissa asioissa, arvomaailmani muotoutui uudenlaiseksi,  ja tottakai sain sieltä myös valtavasti tietoja ja taitoja, joista tulee olemaan loppuelämäni ajaksi hyötyä niin työelämässä, yksityiselämässä kuin omien lasten kasvatuksessakin. Tämän kokemuksen jälkeen olen hyvällä tapaa ihan eri ihminen. Tulevaisuuden suhteen minulla on jo hajua siitä, mitä haluan lähteä tekemään, mutta en ota siitä paineita. Sanotaan kuitenkin näin, että opiskelut eivät osaltani ole vielä tässä.

DSC_0262-3

Palatakseni tekstin alussa mainitsemaani itsensä hakemiseen, en usko sen olevan vaihe, joka tulee vastaan ainoastaan nuoruuden epävarmuuksien yhteydessä. Sen sijaan uskon, että itsensä hakemisen kausia mahtuu ihmisen elämään useita, ja ne voivat liittyä mihin elämän osa-alueeseen tahansa. Joillain niitä on useita ja joillain vain harvoja, mutta uskon tai ainakin toivon, että jokainen sellaisen joskus kokisi. Itsensä hakemisen kaudet ovat tärkeitä ja tarpeellisia, koska ne vievät meitä oikeaan suuntaan ja opettavat meistä itsestämme aina jotain uutta - olkoonkin sitten vaikka yrityksen ja erehdyksen kautta. Kaikista pahimmalta minusta tuntuu niiden ihmisten puolesta, jotka eivät anna itselleen lupaa hakea itseään. Niiden, jotka eivät uskalla antaa itselleen tilaa pohtia ja kyseenalaistaa omaa toimintaa, sen motiiveja ja perimmäisiä syitä.

Mielestäni myös ajatus siitä yhdestä ainoasta "omasta jutusta" on tylsä. Ihmisellä on osittain jopa luontainenkin tarve lokeroida asioita, ilmiöitä, muita ihmisiä ja jopa itseään selkiyttääkseen maailmaansa, mutta tarvitseeko itseään laittaa opiskeluiden tai työelämän suhteen yhteen muuttumattomaan boksiin? Sen sijaan uskon, että meillä kaikilla on monia omia juttuja. Toisilla niitä on enemmän ja toisilla taas vähemmän, mutta meillä kaikilla varmasti on enemmän kuin yksi kiinnostuksenkohde. Tietysti on luonnollista, että jokin kiinnostus voi olla ylitse muiden, ja siitä lähdetään opiskelemaan ja luomaan uraa. Mielestäni on kuitenkin tervettä säilyttää omassa mielessään tietynlainen joustavuus ja pitää mielessä ajatus siitä, että vaihtoehtoja on olemassa. Jos yksi tie ei jossain vaiheessa tunnu enää omalta, voi muuttaa suunnitelmaa ja vaihtaa suuntaa. Sillä ei ole väliä, vaikka muut tiellä kulkijat suhaisivat ohi kovalla vauhdilla - tien risteykseen voi myös jäädä ihan rauhassa katselemaan ja mietiskelemään, ilman kiirettä uuteen suuntaan lähtemisestä . Ja mitä tulee kysymykseen siitä, mikä sinusta tulee isona, minusta sitä ei ehkä tarvitsekaan koskaan täysin tietää.

3 kodin suosikkia tällä hetkellä

torstai 2. toukokuuta 2019

Untitled

Untitled

Pellavalakanat

Olen jo pienen ikuisuuden haaveillut pellavalakanoista, ja viimein toiveeni toteutui, kun sain nämä ihanuudet aikaiseksi synttärilahjaksi! Lakanat ovat peräisin Zizi-nimisestä pellavatuotteisiin erikoistuneesta liikkeestä Tallinnan vanhasta kaupungista. Alkuun pohdiskelin pitkään vaalean harmaan ja vaalean beigen väillä, mutta päädyin lopulta ensimmäiseen vaihtoehtoon. Koska meidän sängynpääty on beige, olisivat saman sävyiset lakanat sulautuneet sen väriin liikaa. Päätös oli todellakin oikea, sillä tämä vaalea harmaan sävy on ihan täydellinen meidän makkariin! Näissä lakanoissa parasta on mukavuus, vilpoisuus ja se, että ne näyttävät ryppyisinä ja sotkuisinakin hyvältä. Pellava on aikaa kestävä materiaali, joka vaan paranee ja pehmenee käytössä oikein huollettuna. Olen ollut näihin todella tyytyväinen!

Untitled

Method-yleispuhdistussuihke

Tämä Methodin yleispuhdistussuihke ansaitsee todellakin oman paikkansa tässä postauksessa, sillä se on heittämällä parhaimman tuoksuinen puhdistussuihke, joka meidän taloudessa on koskaan ollut! Tämä on kuin hennon tuoksuista hajuvettä, jota tekee mieli suihkia ympäri kotia. Tutustuin tuotteeseen isoäitini kautta, kun isovanhemmillani ollessa hän pyyhki tasoja tällä suihkeella. Rakastuin tämän tuoksuun niin palavasti, että mun oli pakko saada sitä heti omaankin kotiin! Harvoin olen näin intohimoinen yhdestä puhdistusaineesta, mutta tämä on todellakin ihan omaa luokkaansa. Tässä pink pomelo-tuoksussa löytyy myös muun muassa astianpesuainetta ja käsisaippuaa, joita haluan myös ehdottomasti testata. Plussaa myös merkin ekologisuudesta ja kauniista ruusukultaisesta putilosta!

Untitled

Untitled

"Kristalli"juomalasit

Tein Tallinnasta ihan mielettömän juomalasilöydön, joka muistutti minua hieman Hobstar-laseista! Bongasin tarjouksesta nämä kauniisti kuvioidut juomalasit vain kahden euron kappalehinnalla. Nämä tuntuivat laadukkaalta, jämäkältä ja tykkäsin myös siitä, että nämä ovat hieman tavallisia juomalaseja isommat. Itse nimittäin juon niin paljon vettä, että välillä tuntuu siltä, kuin pienemmästä juomalasista joisi kaiken veden vaan yhdellä kulauksella :D Näitä oli hamstrattava mukaan kuuden juomalasin verran.

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä