Slider

3 x paras edullinen itseruskettava

perjantai 26. huhtikuuta 2019

47596189842_b59245cbb9_o-3
* = tuote saatu pr-näytteenä

Pian on kesä, ja sen myötä pukeutuminen kevenee. Paljaat sääret ja käsivarret pääsevät esiin talvivaatteiden alta ja omalla kohdallani pukeutuminen myös vaalenee. Kevään ja kesän tullen kaivan vaatekaapista  esiin kevyet valkoiset puserot, vaaleat farkut, hameet ja muutamat värikkäämmät vaatekappaleet. Mielestäni vaaleiden sävyjen rinnalla parhaimmalta näyttää päivettynyt iho. Esimerkiksi hameissa paljain säärin itselläni on paljon parempi fiilis, kun iholla on kaunis ja tasainen päivetys. Itse olen luonnostani täysi kalkkilaivan kapteeni, jolta löytyy pisamia, punapigmenttiä ja paljon luomia, ja jonka iho kärähtää jo suurin piirtein aurinkoon päin katsoessakin. Voitte siis varmasti arvata, että luonnostaan sitä rusketusta ei ole kovin helppoa saada. Sitä en kuitenkaan edes yritä, sillä etenkin kaltaisellani huonosti aurinkoa kestävällä ihotyypillä ihosyövän riski on tavallista korkeampi. Runsas auringossa oleskelu ei ole terveellistä, ja sellainen älytön itsensä grillaaminen  on musta muutenkin tosi out. Olenkin jo vuosien ajan turvautunut siihen turvallisempaan ja terveellisempään vaihtoehtoon, eli itseruskettavaan. Alapuolella esittelen kolme suosikkiani itseruskettavista tuotteista, jotka ovat hintaluokkaa 7,90-12€. Tuotteista ensimmäinen on kunnon rusketuksen aikaansaamiseen, toinen rusketuksen ylläpitoon ja kolmas kasvoille.

40682397743_8653cf9c03_o

Sunkissed Dark Bronze Instant Self Tanning Mousse

Tämä koostumukseltaan moussemainen itseruskettava on suosikkini siihen tarkoitukseen, kun haluan saada kunnolla väriä pintaan. Tällä saakin jo kahdesta levityskerrasta sen näköisen lookin, kuin olisi ollut viikon ulkomailla! Usein teenkin niin, että levitän tuotetta parina iltana peräkkäin, ja sen jälkeen harvennan levityskerrat kertaan viikossa ja jatkan rusketuksen ylläpitoa kevyemmällä tuotteella. Tuote sisältää karttavärin, mikä tekee sen tasaisesta levittämisestä helppoa, eikä rumia skraiduja pääse syntymään. Tuotteen miinuksiksi voisin nimetä ensimmäisenä tuoksun, joka jää vielä hennosti iholle, vaikka olisi käynyt tuotteen vaikutusajan jälkeen suihkussa. Tuoksu ei ole mikään voimakas, mutta sellainen hieman tunkkaisen itseruskettavamainen. Lisäksi tuotteesta saattaa jäädä tahroja vaaleisiin lakanoihin, mutta ne ovat kyllä lähteneet pesussa.

32706433017_015ac3c830_o

Sunkissed Medium Bronze Gradual Tanning Lotion 

Tämä koostumukseltaan voidemainen ja asteittain väriä antava itseruskettava on täydellinen tuote rusketuksen ylläpitoon silloin, kun ei jaksa ruveta sen suurempaan itseruskettamisoperaatioon. Tuote toimii myös hyvin niillä, jotka vielä aloittelevat itseruskettavien kanssa, eivätkä heti uskalla iskeä pintaan kovin voimakasta brunaa. Voide ei sisällä karttaväriä, joten sen levittämisen kanssa tulee olla vähän huolellisempi. Itse olen kuitenkin monesti vedellyt tätä vähän vasemmalla kädellä, enkä ole siitä huolimatta saanut tuhoja aikaiseksi. Pidänkin tätä tuotetta turvallisena myös sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole hirveästi kokemusta itseruskettavista. Sunkissedin itseruskettavasta moussesta sekä voiteesta on molemmista saatavilla myös vaaleampi versio. 

47596190062_ecf3c1f243_o-2

Aco Sun Kissed Self-tanning Face Cream* tuote saatu pr-näytteenä

En ikinä ikinä ikinä levitä vartalolle tarkoitettua itseruskettavaa kasvoille, sillä ne ovat ihan omaa luokkaansa tukkimaan kasvojen ihon ja aiheuttamaan epäpuhtauksia. Jos siis kasvoille haluaa päivetystä, suosittelen ihan ehdottomasti hankkimaan siihen tarkoitukseen oman tuotteensa. Tämä Acon kevyesti sävyä antava kasvovoide on ihan huippu, eikä se ole koskaan aiheuttanut kasvoihini minkään sortin tukkoisuuksia. Tätä voi myös levittää todella huoletta ihan normaalin kasvovoiteen tapaan, sillä tämän avulla saatava päivetys on sen verran kevyt, ettei mitään epätasaisia läikkiä pääse muodostumaan.

Vinkkini itseruskettavan käyttöön:

- Ennen itseruskettavan käyttöä kannattaa kuoria ja kosteuttaa huolellisesti koko kroppa, erityisesti kyynärpäät, polvet ja nilkat.

- Moussemaisen itseruskettavan levitykseen levityskinnas on ihan ehdoton. 

- Voidemaista tuotetta voi levittää ihan käsin. Tällöin on tärkeää muistaa pestä levityksen jälkeen kädet huolellisesti erityisesti kämmenten, käsien sivujen ja sormien välien osalta.

- Jotta itseruskettavan levityksen jälkeen kädet eivät jäisi huomattavan erivärisiksi muusta kropasta, kannattaa käsirasvaan sekoittaa tippa voidemaista itseruskettavaa ja hieroa se tasaisesti käsiin.

- Itseruskettavan laiton ajankohdista kaikista paras on ilta, sillä silloin tuote saa rauhassa vaikuttaa yön yli. 

- Erityisesti voimakkaasti ruskettavat tuotteet voivat jättää jälkiä vaaleisiin lakanoihin. Siksi suosittelenkin niiden levityksen jälkeen laittamaan kaksi tummaa pyyhettä sänkyyn niin niin, että ne peittävät tyynyn ja sen alueen, jolla sängyssä makaa. Itse yleensä käytän tummaa vilttiä peittona, jos olen illalla levittänyt voimakkaan ruskettavaa itseruskettavaa. 

- Itseruskettavan käyttöä seuraavana aamuna kannattaa aina käydä suihkussa, erityisesti, jos on kyseessä karttavärillinen tuote. Näin karttavärin saa huuhdeltua pois ja itseruskettavan tuoksua saa haihdutettua pois iholta. 

Millaisia itseruskettavan käyttäjiä te olette?

Miten yhdistää leopardihame? Osa 3

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Untitled

Muistatteko vielä, kun alkuvuodesta aloitin postaussarjan leopardihameen yhdistelystä? Sarjan kahteen aikaisempaan postaukseen pääset tästä ja tästä. Postaussarja sai alkunsa Vietnamin reissussa, jossa hamekelit olivat kohdillaan, mutta täällä Suomessa  se joutui tauolle lopputalven ajaksi kylmyydestä johtuen. Nyt keväisen ja lämpimän sään sekä kuivien katujen myötä se sai kuitenkin jatkoa uuden asuyhdistelmän muodossa!

Untitled

32706455327_2f5a5f2bd5_o

Siinä missä sarjan ensimmäiset asut olivat täysin kesäasuja, soveltuu tämä asu parhaiten kevääseen ja alkusyksyyn. Ehkäpä myös viileämpiin kesäiltoihin! Tämän viikon aurinkoisilla keleillä leopardihame sai kaverikseen muhkean valkoisen neuleen sekä Adidaksen Stan Smithit, jotka ovat olleet suosikkitennarimallini jo vuosia. Olin tuona päivänä niin onnellinen siitä, että vihdoin pärjäsi ilman takkia, vaikka ilman sukkiksia en ihan vielä uskaltanutkaan lähteä liikenteeseen! Muhkea neule ja tennarit tuovat rentoa kontrastia kevyeen ja naiselliseen röyhelöhameeseen, ja kombo oli mukavuutensa lisäksi minusta todella hyvännäköinen. Parhaiten tämä kuosi pääsee mielestäni oikeuksiinsa yksinkertaisissa yhdistelmissä, jossa asun muut osat ovat neutraaleja ja rauhallisia - leopardikuosi saa ihan rauhassa olla se asun näyttävin elementti.

Untitled

Untitled
Kuvaaja:  Inka P.                         -

Mikä näistä kolmesta tavasta yhdistää leopardihame on sinun suosikkisi?



5 asiaa, joihin kiinnittää huomiota täydellisen trenssin etsinnässä

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Untitled

Kun puhutaan keväisen vaatekaapin kulmakivistä, en voi olla mainitsematta trenssitakkia. Trenssi on klassinen ja ajaton, eikä se ole koskaan poissa muodista. On melkeinpä mahdotonta olla näyttämättä tyylikkäältä trenssiin pukeutuneena! Trenssitakki onkin kuulunut mun vaatekaappini vakiokalustoon jo monien vuosien ajan. Tänä keväänä jouduin viimein korvaamaan rakkaan, mutta jo hieman kulahtaneen, luottotrenssini uudella versiolla. Tästä sainkin idean jakaa teidän kanssanne 5 asiaa, joihin kannattaa kiinnittää trenssikaupoilla huomiota!

- Istuvuus. Istuvuus määrittelee pitkälti sen, minkä tyyliseltä trenssi tulee näyttämään. Oversize-mallinen trenssi näyttää päällä rennommalta, kun taas istuvampi trenssi puolestaan on hieman skarpimman näköinen. Itse pidän trenssistä, joka on jotain näiden kahden välimaastosta. Todella istuvassa trenssissä minulla ei ole mukava olo, ja haluan, että trenssin alle mahtuu paksu neule ilman tukalaa fiilistä. Toisaalta taas todella ylisuuren mallinenkaan trenssi ei tunnu omalta.

Untitled

- Yksityiskohdat. Ystävälläni Pinjalla oli super hyvä postaus trensseihin liittyen, johon pääset tästä.  Postauksessaan hän toi esiin mielenkiintoisen tiedon siitä, että mitä enemmän tavallisen ketjuliikkeen vaatekappaleessa on yksityiskohtia, sitä huolellisemmin se on todennäköisesti tehty ja sitä laadukkaampi se on. Hyvälaatuisen trenssin ei siis tarvitse olla kallista merkkiä. Pinja vinkkasikin, että trenssien kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota muun muassa tuplanappeihin, vyöhön, saumoihin ja muihin yksityiskohtiin. 

Untitled

- Pituus. Trenssin pituuden suhteen ei voi oikeastaan sanoa mitään yleispätevää vinkkiä, sillä jokaisen vartalotyyppi on niin erilainen. Erilaiset pituudet toimii erilaisilla vartaloilla, ja paras selviää oikeastaan vain kokeilemalla. Itse esimerkiksi testasin pohjepituista oversize-trenssiä, ja totesin näyttäväni ihan suorakulmion malliselta laatikolta - kyseinen pituus ja malli ei siis todellakaan imarrellut minua. Omalle kropalleni olen kokenut parhaaksi hieman yli puoleen reiteen ulottuvan pituuden.

Untitled -

- Sävy. Mulle se täydellinen trenssi on beigen värinen, joten tässä vinkissä puhun kyseisen värin näkökulmasta. Beige on värinä sellainen, josta tulee helposti ajatelleeksi, että "beige kun beige", mutta todellisuudessa sen sävyjä on lukemattomia. On lämmintä, viileää, neutraalia, oranssihtavaa, kellertävää..  Juuri sinulle sopiva beigen sävy onkin pitkälti ihosi sävystä kiinni. Minulla on keltapohjainen iho, ja olen yleisesti väritykseltäni neutraali/lämminsävyinen. Minulle siis sopii hyvin neutraali, hiukan lämpimään taittava beige.

Untitled

- Vyö. Tämä tulee vaikuttamaan todella merkittävästi siihen, miten trenssi istuu. Itse halusin ehdottomasti vyöllisen trenssin, sillä se tuo kivasti ryhdikkyyttä ja takki on sen ansiosta helpompi laittaa kiinni. 

Kuuluko trenssi sinunkin kevätvaatetuksen kulmakiviin?

Yksinkertainen arkiasu

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Untitled

Pukeutumisessa yksinkertaisuus on mulle se juttu. Mulle on tärkeää, että vaatekaapistani löytyvät vaatekappaleet ovat helposti toisiinsa yhdisteltäviä ja aikaa kestäviä. Rehellisesti sanottuna, en tunne oloani yhtään omaksi itsekseni vaatteissa, jotka ovat todella "statementmaisia", eli esimerkiksi huomiota herättävän värisiä tai todella päräyttävää printtiä. Nuorempana vaiheilin jonkin verran tyylini kanssa, ja yritin vängän väkisin lisätä siihen lisää näyttävyyttä, sillä kuvittelin, että pukeutumistyylini olisi liian tylsä. Mietin ja yritin liikaa, mikä kostautui lopputuloksena, joka ei tuntunut yhtään omalta.

Untitled

Untitled

Tähän asuun pukeutuessani nuo tutut ajatukset aiemmilta vuosilta nostivat hieman päätään. Tällaisia ajatuksia tulee nykyään mieleeni oikeastaan todella harvoin, sillä iän myötä tapahtuneen itsetuntemuksen- ja tunnon kohoamisen kautta olen tullut todella sinuiksi niiden juttujen suhteen, joista pidän. Jouduinkin muistuttamaan itseäni siitä, että yksinkertainen ei todellakaan tarkoita tylsää. Itse asiassa, useasti yksinkertaiset asut ovat mielestäni monin verroin mielenkiintoisempia kuin sellaiset, jotka ovat tupattu täyteen yksityiskohtia, värejä ja kuoseja - olkootkin sitten jonkun mielestä tylsää. Kuten moneen kertaan olen todennut, tunnen itseni kaikista Hennamaisimmaksi klassisissa, yksinkertaisissa, naisellisissa ja jonkun pienen jujun sisältävissä yhdistelmissä. 

Untitled

Kuvaaja Sara Susanna's

Onko teillä koskaan herännyt vastaavanlaisia ajatuksia omasta tyylistänne?

Maaliskuu arkiräpsyinä

torstai 4. huhtikuuta 2019

maaliskuu4
1 & 2) Kuukauden alussa osallistuttiin Inkan ja Aneten kanssa Performissionin hyvinvoinnin aamupäivään kahvila Blossomissa, jossa päästiin nauttimaan herkullisesta aamupalasta ja kuuntelemaan hyvinvointiaiheista luentoa. Muistan, kuinka inspiroitunut fiilis kyseisen tapahtuman jälkeen itselle jäi!
maaliskuu12
3) P-a-r-a-s alelöytö hetkeen, nimittäin täydellisen mallinen ja sävyinen valkoinen perus neulepaita! Bongasin tämän &Other Storiesin aleista puoleen hintaan. Tässä on 50% villaa ja 20% mohairia, joten ennustan meille pitkää yhteistä taivalta.
maaliskuu6
4&5) Tässä kuussa innostuin väkertelemään kaikki terveellisiä ruokia/herkkuja tavallista enemmän. Eräänä sunnuntaina loihdin minulle ja poikaystävälleni vegaanisen brunssin avokadoleipineen ja smoothiebowleineen kaikkineen. Tein myös pitkästä aikaa yhtä suosikkiherkuistani, nimittäin vadelmaista raakajuustokakkua, joka on täysin vegaaninen sekin. Nam!
maaliskuu14
6) Nykyään sitä tulee niin harvoin otettua selfieitä. Tämän kuvan takana ei ole sen kummempaa tarinaa, kuin että eräänä sunnuntaina tunsin näyttäväni tosi kivalta, joten halusin räpsäistä kuvan! :D
maaliskuu3
7&8) Marsaanalla Cienin luonnonkosmetiikkatapahtumassa, jossa päästiin tutustumaan uusiin Cienin luonnonkosmetiikan ihonhoitotuotteisiin ja kuulemaan myös luentoa samaisesta aiheesta. Tapahtumasta erityisesti mieleen jäi kyseinen luento, sillä meistä jokainen kuunteli sitä valtavalla mielenkiinnolla! Saatiin myös super söpö polaroid-räpsy meidän porukasta.
maaliskuu11
9) Tennarikelit ovat tulleet jäädäkseen, voi tätä onnen päivää! Pitäisi tosin vielä suorittaa joka keväinen valkoisten tennarien huolto.. :D
maaliskuu2-2
10&11) Tässä kuussa tuli vietettyä paljon aikaa Inkan ja Aneten kanssa! Otettiin yhtenä päivänä Inkan kanssa bussin nokat kohti Tamperetta, jossa vietettiin kolmistaan super kiva päivä. Päivä koostui sushilla ja kakuilla herkuttelusta, asukuvailusta ja kirpparikiertelystä. Ihan mieletöntä, että ihan Suomenkin sisällä voi tuntea olevansa vähän niin kuin turisti itselle vähän vieraammassa kaupungissa!
maaliskuu13
12) Kevään ekat parvekekahvit! En millään pystynyt uskomaan, että yhtenä aamupäivänä meidän parvekkeelle porotti niin tukalasti aurinko, että oli pakko siirtyä hörppimään loput kahvistani sisätiloihin.
maaliskuu4-2
13&14) Kuukauden lopussa vietettiin viidettä vuosipäivää poikaystäväni kanssa.
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä