Slider

Auringonkukkapellolla

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Untitled
Tätä postausta näpytellessäni sade ropisee ikkunaan ja ulkona on jo pilkkopimeää, vaikkei kello ole edes puoli kymmentä illalla. Väkisinkin mieleeni alkaa pikkuhiljaa hivuttautumaan tunne siitä, että kesä alkaa olla ohi. Aiempina vuosina kesän loppuminen on vetänyt mieleni matalaksi, sillä, noh, ne kesät ovat vähän olleet mitä on. Hellepäivät on voitu laskea yhden käden sormilla, ja sadepäiviin ei ole riittänyt mukaan edes varpaat. Miten sitä voisi hyvillä mielin sanoa heipat kesälle, joka ei koskaan kunnolla alkanutkaan? Tämä kesä on puolestaan ollut kaikilla tavoilla ihan erilainen. Hellettä on riittänyt melkein jo ihan tuskastumiseen asti, ja aiemmista vuosista poiketen on ollut myös oikeasti ollut aikaa pysähtyä ja levätä. Ensimmäistä kertaa vuosiin mulla on sellainen fiilis, että voi päästää kesän ihan hyvällä mielellä menemään – ikään kuin sanoen, että kiitos, olit ihana sen aikaa kun olit, mutta nyt on sun aika lähteä.
Untitled Untitled
Mulle syksy on aina ollut vähän niin kuin uuden vuoden alku, ja se näkyy kyllä monessa asiassa. Näin tarkemmin ajatellen syksy tuntuu itselleni jopa enemmän uudelta vuodelta, kuin itse virallinen uusi vuosi. Uuden vuoden alun myötä sitä ottaa ihan toisenlailla katseensa alle niin elämäntapansa, vaatekaappinsa sisällön kuin tulevaisuudensuunnitelmansakin. Tietynlainen uudistamisen tarve liittyy mulla vahvasti aina syksyyn, samoin kuten kevääseenkin.
Tuleva vuosi tulee olemaan menneen kesän lailla aiemmista vuosista poikkeava. Aloitan yliopistolla kandivuoteni, mikä tarkoittaa sitä, että opinnot lähtevät eriytymään enemmän ja enemmän omien valinnaisten painotusten ja mielenkiinnonkohteiden suuntiin. Tämä puolestaan tuo mukanaan lisää vastuuta opintojen etenemisen ja aikataulujen suunnittelun suhteen. Tästä muutoksesta olen todellakin innoissani, mutta sen myötä haluan erityisesti kiinnittää huomioni siihen, miten varaan arjessani aikaa palautumiselle ja levolle. Olen ihminen, joka herkästi uppoutuu mielekkääseen ja mielenkiintoiseen tekemiseen, mutta joka myös toisaalta kokee jatkuvasti alitajuista painetta jatkuvaan produktiivisuuteen ja aikaansaamiseen. Ykköstavoitteekseni haluankin tulevalle vuodelle ottaa huomion kiinnittämisen henkiseen hyvinvointiini ja levon tärkeyteen.
Untitled
Mun blogissa ei tulla näin kesän päätteeksi näkemään postausta siitä, miten mun kesän could do-lista toteutui. En yksinkertaisesti näe sen funktiota. On tietysti ihanaa muistella oman kesän kohokohtia ja parhaimpia juttuja, mutta niiden toteutumatta jääneiden asioiden esiin nostaminen ei mielestäni ole millään tavalla hyödyllistä. Ainakin itselleni niiden esiin tuominen luo vain tyytymättömyyden tunnetta, ja olon siitä, että nyt mun kesäni jäi jotenkin vajavaiseksi, kun se ja se juttu ei toteutunutkaan. Juuri tästä syystä päätinkin bucket listin tai to do-listan sijasta toteuttaakin could do-listan. Siinä todellakin on voima sanoa, että mä voisin, sen sijasta että mä aion, tai että mun pitäisi. "Voisin" antaa vaihtoehdon – mä voisin, jos se tuntuu hyvältä, mutta jos voimavarat ei riitä tai ei huvita, mun ei tarvitse. Mun kesä oli kaikkine hyvine asioineen ja kääntöpuolineen juuri sellainen kuin se oli, ja se oli erittäin hyvä sellaisenaan. Vähitellen on siis aika kääntää katse kohti syksyä, ja olen iloinen siitä, että se tuntuu niin hyvältä.
Untitled

Millaisia fiiliksiä kesän loppu ja syksy alkaminen teissä nostattaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä