Slider

Inspiration Blog Awards 2018-gaalalook

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Untitled Untitled UntitledUntitled Untitled

Kiireisen viimeviikon päätti upea päivä ja ilta, jolloin juhlittiin Indiedaysin Inspiration Blog Awardseja! Oli ihan parasta päästä pitkästä aikaa tapaamaan koko blogityttöporukalla, nähdä kaikkia blogimaailman kautta tuttuja ihmisiä, nauttia tapahtumasta ja päästä illalla tyttöjen kanssa tanssimaan pikkutunneille asti. Gaala-asukseni valikoitui tämä Mangon upea jumpsuit, jota olin ihastellut jo hyvän aikaa ennen gaalaa. Tässä vaatteessa mua viehätti herkullisen punaisen värin lisäksi sen kaunis naisellinen leikkaus ja ennenkaikkea monikäyttöisyys - tämä menee mulla myös veljeni ylppäreissä, kesävaatteena ja voihan tätä jopa käyttää vaikka ihan arjessakin asustamalla sen arkisemmin tai heittämällä yläosan päälle esimerkiksi paidan tai neuleen. Meikin ja kampauksen puolesta menin aika rennolla, neutraalilla ja itselleni ominasella linjalla, sillä en halunnut viedä liikaa huomiota pukuni jo itsessään näyttävältä väriltä. Gaalassa oli mahtavaa huomata, kuinka ilahduttavan paljon värejä ihmiset olivat innostuneet laittamaan ylleen - punaista oli paljon, mutta näinpä myös murrettua vihreää, ihania keväisiä kukkakuoseja ja pirtsakkaa pinkkiä. Näiden tapahtumien jälkeen on kyllä aina sellainen fiilis, että haluaisin halata ja kiittää sitä pientä epävarmaa tytöntylleröä, joka päätti se yksi kaunis päivä näpytellä Bloggeriin ensimmäisen postauksensa. Niin paljon hyvää olen nimittäin saanut bloggaamisen kautta elämääni. Kaikenkaikkiaan oli ihan huippu ilta, ja siitä haluan kiittää Indiedaysin tapahtuman järjestäjäjoukkoa, blogituttujani sekä tietysti meidän huippua tytt öporukkaa!!♥

Kertokaa ihmeessä, mitä piditte mun gaalalookista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä