Slider

Huhtikuun kuulumiset

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Untitled Untitled Musta tuntuu, että huhtikuu hujahti ohi ihan hetkessä. Okei, tätä olen sanonut varmaan vuoden jokaisesta kuukaudesta, mutta erityisesti tämän kuun kohdalla tämä pätee! Muutenkin olen huomannut, että ihan yleisesti alkuvuosi tuntuu sulautuvan aina yhdeksi aikakaudeksi, joka menee ohi todella nopeasti. Hullua ajatella, että aika lailla tasan kahden viikon päästä tämä vuosi yliopistolla on ohi, ja mulla alkaa kesäloma. Oikeasti, vastahan mä olin pikkuruinen fuksi, ja ensi vuonna onkin sit jo kandin aika! Vielä olisikin viimeiset tenttirutistukset edessä, ja tässä viimeisessä koitoksessa tuntuu olevan muihin periodeihin verrattuna ihan ekstrapaljon hommaa. Tässä kuussa haasteellisimmalta onkin tuntunut koulustressi, joka on ajoittain ajanut mut aika mataliin fiiliksiin ja verottanut myös yöunista. Ylpeä olen kuitenkin itsestäni siinä, että olen viime päivinä jostain ihmeestä onnistunut kaivamaan esiin ihmeellisen positiivisuuden ja optimismin – kyllä tästä selvitään, asia kerrallaan vaan pois alta.
Untitled
Tästä kuusta mieleenpainuvimpana juttuna mieleen jäi ehdottomasti Indiedaysin Blog Awardsit. Tapahtuma itsessään oli upea kokemus, ja oli ihan huippua päästä tapaamaan kaikkia uusia ja vanhoja blogituttavuuksia saman katon alla! Lisäksi saatiin mahdollisuus yöpyä yhteistyössä ihanassa Sokos Hotel Presidentissä, mikä kruunasi koko Inspiration-viikonlopun. Meidän porukka oli ihan mieletön, ja tästä tapahtumasta kokonaisuudessaan jäi hyvät muistot pitkäksi aikaa. Muita hyviä asioita huhtikuussa olivat Pääsiäsbrunssi lukiotyttöjen kanssa, nauruntäyteiset blogikuvausreissut Inkan ja Saran kanssa, kevään ensimmäiset ulkokahvit Espalla, sekä poikaystäväni synttärit ja onnistunut synttärilahja, joka silminnähden ilahdutti häntä. Parasta on ollut se, että kevät on tullut jäädäkseen, ja että valoisuuden määrä on vaikuttanut yleisfiilikseen niin positiivisesti!

Untitled
Odotan toukokuuta kuin kuuta nousevaa, sillä toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna mulla on silloin pieni kesäloman pätkä. Lomalle ollaan poikaystäväni kanssa suunniteltu pieni reissu meille molemmille uuteen maahan Eurooppaan, ja tästä olen ihan mielettömän innoissani! Mä elänkin sen filosofian mukaan, että aina kun vaan on edes jotenkin päin rahallisesti ja ajallisesti mahdollista, niin silloin lähdetään reissuun. Toukokuun lopussa puolestaan juhlitaan mun synttäreitä, kun täytän 22 vuotta. Näiden pläänien lisäksi mulla toki on vielä toukokuussa pari viikkoa koulua. Olen enemmän kuin iloinen siitä, että koulun loputtua saa hetken elää ilman tekemistä pursuavia to-do-listoja ja takaraivossa jyskyttäviä deadlineja!

Untitled

Ihanaa huhtikuun vikaa viikonloppua ja railakasta vappua kaikille!
Olisi myös kiva kuulla, että mitä teidän huhtikuuhun kuului?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä