Slider

Joulukysely

torstai 21. joulukuuta 2017

IMG_9296

Paras joululaulu?
Meillä ei joululaulut soi juuri lainkaan jouluna, paitsi kotikotona silloin, kun koristellaan joulukuusi. Tykkään kuitenkin joululauluista, sillä ne on sellaisia joulufiiliksen nostattajia. Mun mielestä Jouluyö juhlayö on kaikilla kielillä ihan älyttömän kaunis laulu, ja itseasiassa pari päivää sitten telkkarissa näin kuoron laulamassa tätä laulua ja liikutuin melkein kyyneliin, kun se kuulosti niin hienolta. 

Paras jouluruoka?
Parasta jouluruokaa ovat lämminsavulohi ja bataattilaatikko! Bataattilaatikko on ollut meidän joulupöydässä vasta ihan pari vuotta, mutta vitsi mitä herkkua se onkaan.

Tekokuusi, oikea joulukuusi vai ei kuusta ollenkaan?
Mulla ei ole tähän niin vahvaa mielipidettä, kuin monilla tuntuu olevan. Molemmissa on hyvät  ja huonot puolensa. Sanoisin kuitenkin, että meille sopii pieni tekokuusi paremmin, sillä tilaa ei meidän asunnossa ole mitenkään liikaa, eikä tekokuusi myöskään tiputtele neulasia. 

Suosikki joulukukka?
Mä en ole mikään suurin joulukukkafani, sillä ne ovat mielestäni jollain tapaa raskaan näköisiä. Mutta varmasti jouluisin kukka kaikista on joulutähti!


IMG_0103-2

Paras saamasi joululahja?
Vaikea nimetä yhtä tiettyä, mutta sanoisin varmasti kaikki käytännön lahjat, mitä sain sinä jouluna, kun muutin omilleni kotoa. Esimerkiksi mikro, blenderi ja keittiötarvikkeet. Parhaat lahjat on musta juurikin sellaisia, mitä ovat pitkäikäisiä ja käytännöllisiä.

Aiotko ostaa lahjoja?
Tänä jouluna en ole ostanut yhtäkään lahjaa, sillä olemme aattona reissussa! Ajattelin kuitenkin tehtailla jotain syötävää/diy-juttua vanhemmilleni ja isovanhemmilleni.

Onko itselläsi lahjatoiveita tänä jouluna?
Mulla oli yksi toive, ja se oli lahjakortti kampaajalle. Sen mä myös käytin tänään, ja oli kyllä niin ihana ja tarpeellinen lahja!

Paras jouluelokuva?
Uusimmista joululeffoista paras on Jouluprinssi! Kaikessa korniudessaan ja ennalta-arvattavuudessaan se oli musta ihan huippu hömppäleffa. Perinteisemmistä joululeffoista mun on joka joulu pakko nähdä Lumiukko, Joulupukki ja noitarumpu sekä Yksin kotona. Mä en muuten tiedä mikä siinä on, mutta tuo Lumiukko-leffa kokonaisuudessaan sekä sen Walking in the air-biisi saa mut aina ihan super liikuttuneeksi! Tämän postauksen perusteella näköjään kyynelehdin koko joulun. :D



IMG_0190-2

Milloin aloitat joulukoristelut kotona?
Joulukoristelut aloitan yleensä jo joskus lokakuussa, kun päivät alkavat pimenemään. Joulukoristelut ovat niitä harvoja asioita, jotka mua piristävät täällä kylmässä ja pimeässä, joten otan niistä kaiken irti niin pitkään, kuin mahdollista.

Joulu kotona vai muualla?
Joulu isovanhemmilla. Me ollaan vietetty siellä joulumme niin kauan kuin muistan, ja tuntuisi ihan kummalliselta viettää joulu missään muualla. Se on mulle ainoa oikea joulu. Tänä vuonna me ollaan aattona reissussa, mutta saadaan onneksi viettää aikaistettu joulu isovanhemmilla sukulaisporukalla.

Lähetätkö joulukortteja?
En ole lähettänyt, vaan antanut aina ihan face to face. Tänä vuonna en harmikseni ole kerennyt tehtailla joulukortteja, mutta ehkä ensivuonna sitten taas.


IMG_0071

Laittaudutko jouluaattoa varten vai hölläiletkö koko päivän?
Laittaudun kyllä. Meidän perheessä on ollut tapana laittaa vähän parempaa päälle aattoiltana, vaikka ei me nyt oleteta, että kenenkään pitäisi ihan super hienona olla. Musta se on ihan hyvä tapa kunnioittaa juhlaa, tuntuisi jotenkin oudolta olla jossain pieruverkkareissa joulupöydässä.

Paras joulusuklaa?
Fazerin suklaat on musta kaikista parhaita! Ihan kaikki menee mulla, paitsi liköörikonvehdit. Kyllä, olen suklaa-addikti.

Joulupiparit vai joulutortut?
Joulutortut iskee muhun enemmän! Pipareita en fiilaa ihan samanlailla, mun mielestä niiden koristelu on nimittäin hauskempaa kuin itse syöminen.

Parasta joulussa?
Perheen ja läheisten kanssa vietetty aika on kaikkein parasta joulussa. Myös jouluruoka ja se joulun rakkaudentäyteinen fiilis ovat kaikista parhaita, kun kaikki haluaa ilahduttaa toisia. 

IMG_0044-2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä