Slider

I Love Me 2017 kosmetiikkaostokset arvostelussa

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

IMG_1094

Nyt on aikamoista tuotearvostelumaratonia tulossa, nimittäin pari viikonloppua sitten olleiden I love me-messujen ostoksia! Messuilla oltiin liikkeellä ihanien Inkan ja Nooran kanssa, ja voittekin varmaan arvata, että meitä eniten kiehtoi messujen kosmetiikkapuoli. Oli niin kivaa päästä konkreettisesti hypistelemään ja testailemaan kosmetiikkatuotteita, joita yleensä saa suomeen vain tilaamalla netistä.

IMG_0997

IMG_1034

L.A Girl Strobe Lite Strobing Powder sävyssä Watt. LA Girlin highlighteria olen itseasiassa myös lainannut luokkakaveriltani, joka suositteli sitä mulle. Testaamisen jälkeen ihastuin tähän, joten mun oli pakko messuilta napata mukaan omani. Mulle The Balmin Mary Lou-highlighteri on yleensä sellainen kaikkien highlighterien vertauskohta, sillä se on mun mielestä ultimaattisesti paras highlighter, jota olen ikinä kokeillut. LA Girlin korostuspuuteri ei ole yhtä hienojakoista kuin Mary Lou, eli se on hieman ns. glitterisempää. Se ei kuitenkaan ole mun mielestä huono juttu, sillä sen ansiosta tällä saa aikaan todella näyttävän ja sokaisevan hohtavan lopputuloksen halutessaan! Tätä tykkään käyttää vähän panostetummassa meikissä. Plussaa myös siitä, että tämä oli todella edullinen, vain noin 6 e.

Milani Baked Blush sävyssä Bella Bellini. Milani on myös yksi niistä merkeistä, joita olen iäisyyden halunnut testata, mutta joita en jostain syystä ole saanut aikaiseksi tilattua. Mä olen viimeaikoina innostunut poskipunien käytöstä, ja olinkin innoissani, kun bongasin Milanin pisteen messuilta. Kyseinen poskipuna on todella ylistetty, ja sitä kokeillessani ymmärrän kyllä miksi. Poskipuna on todella kevyttä ja kuulasta, ehkä jopa aavistuksen highlighterimaista. Tämän kanssa ei ole pelkoa sellaisista pelleposkista, mikä on ollut pitkään mun kauhukuvani poskipunasta. Tämä korallinen sävy on varmasti upea varsinkin kesällä, kun on pientä päivetystä.

IMG_1010

L.A Girl Pro Concealer sävyssä Green Corrector. Tämän brändin concealereista olen kauan halunnut kokeilla tätä vihreää. Tämä on tosiaan tarkoitettu meikkivoiteen alle punaisuutta häivyttämään. Mun iho on luonnostaan taipuvainen punaisuuteen nenänpielien ja poskien alueelta, joten kyseistä tuotetta mä laitan sille alueelle, ja tämä toimii tietysti myös esimerkiksi punoittavien näppyjen neutraloijana. Mä vähän jännitin, miten tuote toimii meikkipohjan alla, sillä vihaan yli kaiken sitä, kun meikkipohja lähtee rakoilemaan. Tuote oli kuitenkin onneksi semikevyttä, ja asettui nätisti meikkipohjan alle, eikä aiheuttanut meikkivoiteen pysyvyydelle tuhoa. Ihonväri tasottui huomattavasti!

IMG_1039

Milani Amore Matte Lip Creme sävyssä Allure. Koostumukseltaan tämä nestemäinen huulipuna on mukavan kevyttä, mutta todella, todella pysyvää. Tuotteen koostumusta voisin verrata huda Beautyn liquid lipstickeihin, jotka ovat mun ihan ykköslemppareita. Tämän kanssa ei välttämättä tarvitse ollenkaan huultenrajauskynää, sillä tuote on sen verran pigmenttistä ja tarkkaa.  Mulla vaan kävi pieni moka sävyvalinnan kanssa, sillä testatessani tuotetta huulille, huomasin harmikseni, ettei sävy pue mua lainkaan. Onneksi sain huulipunan kuitenkin myytyä eteenpäin!

IMG_1113

Sitten päästään mun lemppariosastolle, nimittäin sheet maskeihin! Yes to-merkin naamiot ovat olleet somessa jonkin verran pinnalla, minkä vuoksi halusin myös kokeilla niitä. Naamio lupaa kirkastaa ihoa ja supistaa ihohuokosia. Mun on pakko sanoa, ettei tämä jenkkiläinen sheet maski täysin vetänyt vertoja korealaisille kilpailijoilleen. Teen usein sheet maskit yötä vasten, ja aamulla iho yleensä näyttää siltä, mitä tuote onkin luvannut sille tehdä. Tämän kohdalla en huomannut suurtakaan vaikutusta, ja lisäksi mun iho hieman ärtyi ja alkoi punoittaa jonkun verran tuotteessa olevasta greipistä. En kuitenkaan voi teilata koko merkkiä yhden mulle sopimattoman naamion takia, voi nimittäin olla, että joku muu maski toimii mun iholle paremmin!

IMG_1110

Korealaisen Kocostar-brändin hedelmien ja marjojen muotoiset slice sheet maskit ovat ihan älyttömän söpöjä! Vannoutuneena k-beauty fanina mun oli aivan pakko päästä testaamaan. Naamiot ovat siis ikään kuin pieniä sheet maskin palasia, jotka voi asetella iholleen haluamalleen kohtaa, minkä vuoksi ne ovatkin todella käteviä. Usein musta ainakin sirokasvoisena ihmisenä nimittäin tuntuu, että kokonaiset sheet maskit ovat todella isoja eivätkä meinaa istua hyvin. Maskeista olen tähän mennessä testannut mansikkaa, ja tuote oli tuttuun tapaan todella toimiva - se kirkasti ja kosteutti ihoa tehokkaasti.

IMG_1115

Batisten kuivashampoot ovat mun ykköslemppareita kaikista maailman kuivashampoista. Ja trust me, tällaisena kuivashampooaddiktina olen tässä vuosien varrella testannut muutamat. Mikään muu kuivashampoo ei ole hinta-laatusuhteeltaan näin hyvää, ja poista rasvaisuutta hiuksista yhtä tehokkaasti. Messuilla näistä oli ihan superhyvä tarjous, vain 5€ merkin kolmesta kuivashampoosta.

IMG_1054

Body Boom Mango-kahvikuorinta. Tässä kuorinnassa on käytetty loogisesti kahvia ja luonnollisia raaka-aineita, ja kuorintoja löytyy lisäksi eri tuoksuisena. Tämä mangon tuoksuinen kuorinta on aivan ihana! Kahvikuorinta kosteuttaa ja kirkastaa ihoa, sekä sisältämänsä kofeiinin ansiosta lupaa vähentää muun muassa selluliitin ja venymäarpien näkyvyyttä.

Organic Shop Moroccan Orange Body Souffle. Tämä vartalorasva on kostumukseltaan todella kermaista ja kosteuttavaa. Lisäksi tässä on ihan taivaallinen tuoksu, ihanan makea sitrushedelmien ja mangon sekoitus! Tuotetta on myös hintaansa (4€) nähden purkissa todella paljon. Rasvassa ei ole käytetty synteettisiä väri -tai säilöntäaineita.

Madara SOS Hydra Mask. Madara on todella pidetty ja kehuttu luonnonkosmetiikamerkki, jota olen pitkään halunnut testata. Naamiohulluna nappasin mukaan minikokoisen kovasti hehkutetun SOS-maskin. Maski lupaa heleyttää ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Testatessani naamiota koostumus tuntui iholla vähän jännältä, ihan kuin olisi rasvaa levittänyt naamalle. Vaikutusajan jälkeen ylimääräinen tuote pyyhitään iholta pois. Mä en henkilökohtaisesti juurikaan syttynyt tälle naamiolle, sillä en huomannut sen tekevät ihmeitä iholleni.

IMG_1084

Organic Shop Algae & Sea mud-mutanaamio. Tässä on naamio, johon ihastuin jo ekalla kokeilukerralla! Mutanaamioissa ylipäätään mä pidän siitä, kuinka ne poistavat iholta rasvaisuutta, ja saman teki tämäkin naamio. Joistain mutanaamioista mulla jää kasvoille tosi kiristävä ja inhottava fiilis, mutta tämä naamio on samanaikaisesti myös kosteuttava, eikä jätä kasvoille kuivaa tunnetta. Plussaa myös luonnollisista raaka-aineista ja edullisesta hinnasta (n. 4€). 

2 kommenttia:

  1. Apua mä en oo ehtiny viel testaamaa ees kaikkia mitä tuli löydettyä tuolta!! :-D Mut hyvä kuulla sun mielipide näistä nii tietää vähä mitä oottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mä oon läträilly näillä täällä jo! :D Jep, kiva kuulla myös sun mielipide jossain vaiheessa kun oot testaillut!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä