Slider

Punainen neule & sukkabootsit

tiistai 28. marraskuuta 2017

DSC09162 DSC09071

Mun viimeaikaista lempiväriä on tuskin mun somejen perusteella kauhean vaikeaa arvata. Etenkin tästä punaisesta neuleesta on tullut ihan lemppari! Tämä neule on pituudeltaan joku välimalli, se peittää ainakin mun pituisella noin 170 senttisellä ihmisellä just ja just pepun eli sitä voi käyttää myös legginssien kanssa, mutta halutessaan sen pystyy kääräisemään paitapituuteen, mikä näyttää mielestäni kivemmalta ihan normihousujen kanssa. 

DSC09133 DSC09152

Toinen juttu, josta olen tämän syksyn ja talven trendeissä innostunut, ovat sukkabootsit. Nämä omani eivät ole sieltä kaikista sukan vartta muistuttavimmista päästä, mutta se ehkä tekeekin näistä pitkäikäisemmät, kuin vain tämän hetken sesongin kestävät. Nämä nilkkurit bongasin itseasiassa Tove Waldemarin instasta, ja ne näyttivät hänen kapoisiin jalkoihinsa niin hyvin istuvilta, että mun oli pakko klikata ne ostoskoriin. Olin nimittäin iät ja ajat etsinyt nilkan kohdalta nätisti istuvia nilkkureita, eikä se ole ollut mulle kapeapohkeisena -ja nilkkaisena niin iisi tehtävä kuin kuvittelin.  Nämä kuitenkin olivat kuin mun jalkaan tehdyt, ja korkokin näissä on just sopivan matala arkeen. 

DSC09108 DSC09020
takki Vila, neule Cubus, housut Vila, nilkkurit Zalando (Head over heels by Dune), laukku Furla, hattu lainattu Inkalta

Kuvaaja: Inka Pietilä

Mille tämän syksyn/talven trendeille te olette syttyneet, tai onko teille muodostunut jotain ehdotonta trendi-inhokkia?

Miten selvitä pimeän vuodenajan yli?

perjantai 24. marraskuuta 2017

IMG_9180

Jos mun pitäisi nimetä vuodesta kuukaudet, joita inhoan eniten, olisivat ne marras-, joulu -ja tammikuu. Toki joulua rakastan ja se onkin mun suosikkijuhlapyhäni kaikista, mutta muuten nämä kuukaudet eivät nappaa sitten yhtään. Syyn näkee, kun katsoo ihan vain ikkunasta ulos - on niin pimeää, harmaata, ja sää on 99% ajasta ihan kamala. Kaamosaika vaikuttaa muhun myös ihan fyysisesti, olen nimittäin huomattavasti väsyneempi, ja jotenkin tuntuu että yleinen vire on matalammalla verrattuna valoisaan aikaan vuodesta. Haluan kuitenkin pyrkiä positiivisempaan asenteeseen tämän asian suhteen, sillä onhan se nyt huomattavasti kivempaa olla myönteisemmällä fiiliksellä, kuin ajatella koko 3 kuukautta, että tämä on ihan peestä. Siksi listasinkin alle 10 juttua, jotka auttavat mua tämän kaamosajan keskellä!

IMG_9215

1. Liikunta. Aktiivinen liikkuminen tekee oikeasti ihmeitä, mitä tulee alavireiseen ja väsyneeseen fiilikseen. Tämä ei nyt tarkoita minkään fitness-elämäntavan aloittamista, vaan ihan vaikka päivittäistä hyötyliikkumista, kävelyllä käymistä tai muuta vastaavaa. Parikin kertaa kunnon hikistä liikuntaa viikossa auttaa yleisfiiliksen nostattamisessa ihan hurjasti!

2. Ystävät. Väsyneenä sitä tekisi mieli vaan linnoittautua yksin kotisohvalle viltin ja Netflixin kera (mikä on sekin toisinaan täysin ok), mutta satavarmasti mieltä piristää enemmän ystävien seura. Sosiaalisista suhteista kannattaa pitää huolta, sillä ne ovat valtava voimavara. Hauskempaa on vaikka linnouttautua sinne sohvalle kaverin kanssa tuijottamaan Netflixiä :D

3. Matkustaminen. Matkustamisen ei tarvitse aina tarkoittaa sitä monen viikon aurinkolomaa, vaikka se varmasti monelle se ideaali olisikin. Jo itsessään matkustelusta haaveilu voi tuottaa iloa, voi varata matkan myöhemmälle, jolloin sen odottelu tuo kivan kutkutuksen, tai voi vaikka aloittaa säästämään reissua varten. Matkustelu voi myös olla uudessa kaupungissa käymistä ihan täällä Suomessakin. Pienet maisemanvaihdokset piristävät ihmeesti!

4. Tee niitä juttuja, joista saat iloa.  Mikä ikinä se sulle onnellisuutta ja iloa tuottava juttu onkaan, varaa sille aikaa ja panosta siihen. 

5. Tee kodistastasi viihtyisä. Mulla ainakin kotihengailun merkitys korostuu talvisin, ja muutenkin tuntuu, että himassa tulee vietettyä enemmän aikaa, kun sää ei ole se kaikista ihanin. Mikä olisikaan siis parempi aika keskittyä sisustamiseen? Pienillä jutuilla saa jo ihmeitä aikaan, niinkuin esimerkiksi tyynynpäällisillä, pehmoisilla vilteillä ja ihanaa talvifiilistä luovilla kynttilöillä.

IMG_9185

6. Hemmottele itseäsi. Osta se söpö paita, älä stressaa liikaa siitä, tuliko syötyä pari palaa liikaa suklaata, ota aikaa itsellesi. Ota pitkä kuuma suihku, iske kasvonaamio naamaan ja käy viltin alle tuijottelemaan jotain hyvää sarjaa. Varsinkin tällaisena masentavana vuodenaikana itsensä hemmottelun ja rentouttavien kotispa-iltojen merkitys hyvinvoinnille korostuu suuresti.

7. Ole ulkona valoisan aikaan. Ihan pienikin hetki pihalla valoisan aikaan piristää varmasti.

8. Joulufiilistely. Joulu on mun mielestä paras juttu talvessa, ja sitä sopiikin fiilistellä jo hyvissä ajoin! Joululeipomukset, koristeet ja se yleinen fiilis ovat vaan niin ihania. Se tekee elämästä kivempaa, kun on jotain mitä fiilistellä ja odottaa.

9. Pyri positiiviseen asenteeseen. Vaikka mieli tahtoisikin pimeinä ja loskaisina päivinä vetää sinne pohjamutiin, kannattaa yrittää löytää myönteisiä juttuja jokaisesta päivästä ja laskea niitä ihan yksinkertaisia asioita, joista on kiitollinen. Tähän kannattaa ihan tietoisesti keskittyä. Mut tekee päivittäin iloiseksi esimerkiksi se, kun saa herätä ajoissa syömään rauhassa hyvän aamupalan ja kun tulee päivän kiireistä kotiin ja saa vaihtaa löllöilyvaatteet päälle, niinkin simppeleitä juttuja.

10. Ole armollinen itsellesi. On ihan ok olla väsynyt, ja on ihan ok, jos ei jaksakaan kaikkea. Ei kannata ruoskia itseään liikaa, sillä se vaan laskee mielialaa entisestään. Anna itsellesi aikaa levätä ja rentoutua, äläkä stressaa turhia, vaikkakin se onkin välillä helpommin sanottu kuin tehty. Tässäkin voi kuitenkin onneksi kehittyä!

IMG_9247

Millaiset asiat auttaa teitä jaksamaan tämän pimeän vuodenajan yli?

6 asiaa, jotka olen oppinut bloggaamisesta

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

PA271182

Havahduin tässä eräs päivä siihen, että olen pitänyt blogia jo noin 3 vuotta. Huh, aika on tosiaan mennyt siivillä. Siksi päätinkin listata alle muutaman asian, jonka olen tässä blogivuosien varrella oppinut!


1. Blogi ei missään nimessä kerro pitäjänsä elämästä kaikkea.

Mun mielestäni se on erittäin surkean medialukutaidon osoitus, jos kuvittelee, että blogi tai mikä tahansa muu somekanava kertoo ylläpitäjästään kaiken. Ei, ei ja ei. Useiden kanssabloggaajien lailla olen itse tehnyt tarkan rajanvedon siihen, mitä tänne oikein kirjoittelen. On täysin tietoinen valinta, että blogini aihepiirit pyörivät pääosin kivojen, nättien ja positiivisten juttujen ympärillä. Henkilökohtaisten ikävien fiiliksieni purkamista varten blogi ei ole, vaan mulla on onnekseni rakkaat ystäväni, poikaystäväni ja perheeni, joille voin tuntemukseni vuodattaa.

2. Itseään ei kannata verrata muihin.

Itsensä vertaaminen muihin on inspiraation katoamisen alku ja juuri! Vertailua ei siis missään nimessä kannata harrastaa, vaikkakin välillä se voi olla todella hankalaa toinen toistaan upeampien blogien ja somekanavien maailmassa. Vertailun ja alemmuuskompleksin tuntemisen sijaan oma energia kannattaa suunnata määrätietoiseen itsensä kehittämiseen ja ajatukseen siitä, että joku päivä mäkin haluan olla yhtä hyvä kirjoittaja, valokuvaaja ja niin edelleen. Me ollaan jokainen erityisiä omalla tavallamme, ja jokaisella on joku asia, jossa on erityisen hyvä.

3. Bloggaamisen ja somen kuuluu olla hauskaa, eikä siitä kannata tehdä itselleen pakkopullaa.

Musta on ollut ihan kauheaa lukea joidenkin bloggaajien/vloggaajien/somepersoonien postauksia siitä, kuinka he ottavat somesta kovat paineet. Ja onhan se täysin ymmärrettävää, erityisesti niiden kohdalla, joiden leipä on tästä duunista kiinni. Itselleni tämä blogi on kuitenkin pääasiassa harrastus, tosin hyvin rakas sellainen. Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että koko somehomman pitäisi olla hauskaa ja inspiroivaa, ja jos ei jostain syystä inspaa, niin sitten antaa ihan hyvillä mielin hetken vain olla.


IMG_1199

4. Kehtaa.

Multa on joskus kysytty, että eiks se oo vähän noloa mennä tuolla jossain ja ottaa esimerkiksi asukuvia. Jäin miettimään tätä kysymystä kovasti jälkeenpäin. En mä nyt sitten tiedä kuinka noloa se on pylvästellä tuolla jossain pihalla kameran edessä, kamera on kuitenkin loppujenlopuksi aika normaali kapistus näin 2017-luvulla ja kuvien ottaminen on musta hauskaa, vaikken mikään super erikoinen pukeutuja olekaan. Itse siis määrittelen nolon vähän eri tavalla. Mä myös kauan arastelin mun blogin tuomista esille, mutta enää en juurikaan edes mieti sitä. Mua saa ihan vapaasti pitää niin nolona kuin tahtoo, hyvä vaan jos joku saa musta jotain huumoria ja iloa elämäänsä. Kehtaa siis vapaasti kekkuloida kameran edessä, kehtaa tuoda sun somekanavaasi esille, ja ole ylpeä siitä mitä teet!

5. Ilkeistä ja nälvivistä kommenteista ei kannata ottaa itseensä, vaikkakin mitä tahansa ei tule kestää.

Tiedättekö ketään onnellista, tasapainoista ja elämäänsä ja itseensä täysin tyytyväistä ihmistä, joka olisi jatkuva tarve ilkeillä muille, aiheuttaa heille pahaa mieltä tai puhua heistä rumasti? Jep, en minäkään. Siksi oikeastaan tunnenkin vain empatiaa ja sääliä, kun olen kohdannut tällaisia kommentteja itsestäni. Toivon todella, että tällaiset ihmiset saavat itsetuntonsa ja elämänsä sen verran hyvään kuntoon, ettei omaa pahaa oloaan tarvitsisi purkaa muihin. All in all, tyhmistä kommenteista ei kannata ottaa itseensä. Häirinnän tai kunnianloukkauksen puolelle meneviin kommentteihin puolestaan tulee suhtautua vakavasti, ja viedä asia vakavuudesta riippuen mahdollisesti poliisille.

6. Kenenkään elämää ei kannata kadehtia blogin perusteella.

Vaikka jonkun elämä näyttäisi blogin tai muun somekanavan perusteella kuinka hohdokkaalta, ei meistä kukaan ole immuuni ikäville asioille tässä maailmassa. En nyt tarkoita olla mikään negatiivisuuden ääni, mutta tässäkin kohtaa on hyvä muistaa se, ettei blogi todellakaan kerro pitäjänsä elämästä kaikkea. Paskan määrä on niin sanotusti vakio, ja kaikilla meillä on ongelmamme.

PA271147


Kanssabloggaajat, millaisia asioita te olette oppineet bloggaamisesta?

Joulukauden korkkaus Lushin tuotteilla

maanantai 6. marraskuuta 2017

lushjoulu5


Mä sain viimeviikolla Lushilta testiin muutamat ihanat jouluiset tuotteet. En tiedäkään tänä pimeänä vuoden aikana mitään parempaa, kuin omat pienet hemmotteluillat kotona, kun voi vaan chillata kasvonaamio naamassa ja hiusmaski päässä katsellen vaikka hyvää sarjaa. Tällaisten pienien itselle varattujen hetkien tärkeys korostuu ainakin mulla varsinkin näin talvisin, kun pimeys pääsee vaikuttamaan yleismielialaan. Näistä tuotteista tekee vielä ihanampia niiden jouluisuus, sillä mä olen nyt marraskuussa viimein antanut itselleni luvan päästää sisäisen jouluhulluni valloilleen :D Postauksen kaikki tuotteet ovat luonnollisista raaka-aineista valmistettuja ja vegaanisia, mistä Lush saakin multa ison peukun.


lushjoulu3


Santa Baby-huulikuorinta

Mä olen ollut jo vuosia Lushin huulikuorintojen fani. Näissä parasta on luonnollisuus ja kosteuttavuus. Niin ihon kuin huulien kuorinnan suhteen mulla yleinen ongelma on se, että kuorinta kuivattaa älyttömästi. Tässä huulikuorinnassa on käytetty mm. sokeria sekä kookos -ja jojobaöljyä, mikä tekee siitä samalla kosteuttavaa, eikä jätä korppufiilistä huulille jälkeen päin. Tuoksu kuorinnassa on myös aivan ihana ja makea, kuvailisin sitä ehkä marjojen ja kolan sekoitukseksi! Kuulostaa hassulta, mutta on todella hyvän tuoksuinen. Tämä tuote on ihan ehdoton varsinkin talvella!

lushjoulu4

Bubbly-suihkugeeli


Tämä suihkugeeli on super herkullisen tuoksuinen, ja kuplivan nimensä perusteella tähän juhlakauteen enemmän kuin sopiva! Tuoksu kestää iholla pidempään verrattuna esimerkiksi perus markettien suihkugeeleihin. Tässä tuoksuvat makea villiappelsiiniöljy, limeöljy ja tuore viinirypäleen mehu. 


lushjoulu2


Just To Clarify-jellynaamio

Jellynaamiot oli mulle ihan täysin uusi tuttavuus, ja olinkin todella innoissani päästessäni testaamaan tätä! Naamio lupaa kirkastaa ja kuoria ihoa, ja se sisältää tuoretta papaijamehua. Hyytelömäisen  koostumuksensa ansiosta naamio on aikaisemmin käyttämiini naamioihin verrattuna melko kiinteää tavaraa, mutta siitä saa helposti kaapaistua itselleen sopivan määrän. Naamiota hierotaan käsien välissä, jolloin koostumus muuttuu juoksevammaksi. Naamion kirkastavan vaikutuksen huomasin jo ensimmäisen kokeilukerran jälkeen - iho näytti elinvoimaisemmalta ja valoisammalta, jos näin voi sanoa.


lushjoulu1
*osa tuotteista saatu, osa itse ostettu


Kuumaöljyhoito hiuksille


Näistä söpöistä tikkaria muistuttavista kuumaöljyhoidoista kiinnostuin Inkan blogin myötä! Tässä nimenomaisessa naamiossa mua kiinnosti sen vaikutus hiuspohjaan. Se stimuloi hiuspohjan verenkiertoa ja voi näin edesauttaa hiusten nopeampaa kasvua. Kuten tikussakin näkyy, tämä tikkari sulatetaan kiehuvaan veteen ja sekoitetaan kermaiseksi seokseksi. Koko settiä ei tarvitse kerralla käyttää, vaan sen voi laittaa jääkaappiin säilöön, jossa se säilyy noin 4 viikkoa. Jäähtynyt naamio levitetään kuiviin hiuksiin, ja annetaan vaikuttaa 20 minuuttia. Lopuksi hiukset pestään normisti shampoolla. Tämä jätti hiukset ihanan pehmoisiksi, ja lämmön sekä mausteisten ainesosien, kuten neilikan ja kanelin perusteella uskon, että verenkierto hiuspohjassa tehostui.


Oletteko tekin yhtä ihastuneita Lushiin?

I Love Me 2017 kosmetiikkaostokset arvostelussa

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

IMG_1094

Nyt on aikamoista tuotearvostelumaratonia tulossa, nimittäin pari viikonloppua sitten olleiden I love me-messujen ostoksia! Messuilla oltiin liikkeellä ihanien Inkan ja Nooran kanssa, ja voittekin varmaan arvata, että meitä eniten kiehtoi messujen kosmetiikkapuoli. Oli niin kivaa päästä konkreettisesti hypistelemään ja testailemaan kosmetiikkatuotteita, joita yleensä saa suomeen vain tilaamalla netistä.

IMG_0997

IMG_1034

L.A Girl Strobe Lite Strobing Powder sävyssä Watt. LA Girlin highlighteria olen itseasiassa myös lainannut luokkakaveriltani, joka suositteli sitä mulle. Testaamisen jälkeen ihastuin tähän, joten mun oli pakko messuilta napata mukaan omani. Mulle The Balmin Mary Lou-highlighteri on yleensä sellainen kaikkien highlighterien vertauskohta, sillä se on mun mielestä ultimaattisesti paras highlighter, jota olen ikinä kokeillut. LA Girlin korostuspuuteri ei ole yhtä hienojakoista kuin Mary Lou, eli se on hieman ns. glitterisempää. Se ei kuitenkaan ole mun mielestä huono juttu, sillä sen ansiosta tällä saa aikaan todella näyttävän ja sokaisevan hohtavan lopputuloksen halutessaan! Tätä tykkään käyttää vähän panostetummassa meikissä. Plussaa myös siitä, että tämä oli todella edullinen, vain noin 6 e.

Milani Baked Blush sävyssä Bella Bellini. Milani on myös yksi niistä merkeistä, joita olen iäisyyden halunnut testata, mutta joita en jostain syystä ole saanut aikaiseksi tilattua. Mä olen viimeaikoina innostunut poskipunien käytöstä, ja olinkin innoissani, kun bongasin Milanin pisteen messuilta. Kyseinen poskipuna on todella ylistetty, ja sitä kokeillessani ymmärrän kyllä miksi. Poskipuna on todella kevyttä ja kuulasta, ehkä jopa aavistuksen highlighterimaista. Tämän kanssa ei ole pelkoa sellaisista pelleposkista, mikä on ollut pitkään mun kauhukuvani poskipunasta. Tämä korallinen sävy on varmasti upea varsinkin kesällä, kun on pientä päivetystä.

IMG_1010

L.A Girl Pro Concealer sävyssä Green Corrector. Tämän brändin concealereista olen kauan halunnut kokeilla tätä vihreää. Tämä on tosiaan tarkoitettu meikkivoiteen alle punaisuutta häivyttämään. Mun iho on luonnostaan taipuvainen punaisuuteen nenänpielien ja poskien alueelta, joten kyseistä tuotetta mä laitan sille alueelle, ja tämä toimii tietysti myös esimerkiksi punoittavien näppyjen neutraloijana. Mä vähän jännitin, miten tuote toimii meikkipohjan alla, sillä vihaan yli kaiken sitä, kun meikkipohja lähtee rakoilemaan. Tuote oli kuitenkin onneksi semikevyttä, ja asettui nätisti meikkipohjan alle, eikä aiheuttanut meikkivoiteen pysyvyydelle tuhoa. Ihonväri tasottui huomattavasti!

IMG_1039

Milani Amore Matte Lip Creme sävyssä Allure. Koostumukseltaan tämä nestemäinen huulipuna on mukavan kevyttä, mutta todella, todella pysyvää. Tuotteen koostumusta voisin verrata huda Beautyn liquid lipstickeihin, jotka ovat mun ihan ykköslemppareita. Tämän kanssa ei välttämättä tarvitse ollenkaan huultenrajauskynää, sillä tuote on sen verran pigmenttistä ja tarkkaa.  Mulla vaan kävi pieni moka sävyvalinnan kanssa, sillä testatessani tuotetta huulille, huomasin harmikseni, ettei sävy pue mua lainkaan. Onneksi sain huulipunan kuitenkin myytyä eteenpäin!

IMG_1113

Sitten päästään mun lemppariosastolle, nimittäin sheet maskeihin! Yes to-merkin naamiot ovat olleet somessa jonkin verran pinnalla, minkä vuoksi halusin myös kokeilla niitä. Naamio lupaa kirkastaa ihoa ja supistaa ihohuokosia. Mun on pakko sanoa, ettei tämä jenkkiläinen sheet maski täysin vetänyt vertoja korealaisille kilpailijoilleen. Teen usein sheet maskit yötä vasten, ja aamulla iho yleensä näyttää siltä, mitä tuote onkin luvannut sille tehdä. Tämän kohdalla en huomannut suurtakaan vaikutusta, ja lisäksi mun iho hieman ärtyi ja alkoi punoittaa jonkun verran tuotteessa olevasta greipistä. En kuitenkaan voi teilata koko merkkiä yhden mulle sopimattoman naamion takia, voi nimittäin olla, että joku muu maski toimii mun iholle paremmin!

IMG_1110

Korealaisen Kocostar-brändin hedelmien ja marjojen muotoiset slice sheet maskit ovat ihan älyttömän söpöjä! Vannoutuneena k-beauty fanina mun oli aivan pakko päästä testaamaan. Naamiot ovat siis ikään kuin pieniä sheet maskin palasia, jotka voi asetella iholleen haluamalleen kohtaa, minkä vuoksi ne ovatkin todella käteviä. Usein musta ainakin sirokasvoisena ihmisenä nimittäin tuntuu, että kokonaiset sheet maskit ovat todella isoja eivätkä meinaa istua hyvin. Maskeista olen tähän mennessä testannut mansikkaa, ja tuote oli tuttuun tapaan todella toimiva - se kirkasti ja kosteutti ihoa tehokkaasti.

IMG_1115

Batisten kuivashampoot ovat mun ykköslemppareita kaikista maailman kuivashampoista. Ja trust me, tällaisena kuivashampooaddiktina olen tässä vuosien varrella testannut muutamat. Mikään muu kuivashampoo ei ole hinta-laatusuhteeltaan näin hyvää, ja poista rasvaisuutta hiuksista yhtä tehokkaasti. Messuilla näistä oli ihan superhyvä tarjous, vain 5€ merkin kolmesta kuivashampoosta.

IMG_1054

Body Boom Mango-kahvikuorinta. Tässä kuorinnassa on käytetty loogisesti kahvia ja luonnollisia raaka-aineita, ja kuorintoja löytyy lisäksi eri tuoksuisena. Tämä mangon tuoksuinen kuorinta on aivan ihana! Kahvikuorinta kosteuttaa ja kirkastaa ihoa, sekä sisältämänsä kofeiinin ansiosta lupaa vähentää muun muassa selluliitin ja venymäarpien näkyvyyttä.

Organic Shop Moroccan Orange Body Souffle. Tämä vartalorasva on kostumukseltaan todella kermaista ja kosteuttavaa. Lisäksi tässä on ihan taivaallinen tuoksu, ihanan makea sitrushedelmien ja mangon sekoitus! Tuotetta on myös hintaansa (4€) nähden purkissa todella paljon. Rasvassa ei ole käytetty synteettisiä väri -tai säilöntäaineita.

Madara SOS Hydra Mask. Madara on todella pidetty ja kehuttu luonnonkosmetiikamerkki, jota olen pitkään halunnut testata. Naamiohulluna nappasin mukaan minikokoisen kovasti hehkutetun SOS-maskin. Maski lupaa heleyttää ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Testatessani naamiota koostumus tuntui iholla vähän jännältä, ihan kuin olisi rasvaa levittänyt naamalle. Vaikutusajan jälkeen ylimääräinen tuote pyyhitään iholta pois. Mä en henkilökohtaisesti juurikaan syttynyt tälle naamiolle, sillä en huomannut sen tekevät ihmeitä iholleni.

IMG_1084

Organic Shop Algae & Sea mud-mutanaamio. Tässä on naamio, johon ihastuin jo ekalla kokeilukerralla! Mutanaamioissa ylipäätään mä pidän siitä, kuinka ne poistavat iholta rasvaisuutta, ja saman teki tämäkin naamio. Joistain mutanaamioista mulla jää kasvoille tosi kiristävä ja inhottava fiilis, mutta tämä naamio on samanaikaisesti myös kosteuttava, eikä jätä kasvoille kuivaa tunnetta. Plussaa myös luonnollisista raaka-aineista ja edullisesta hinnasta (n. 4€). 
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä