Slider

Uudistunut eteinen

tiistai 15. maaliskuuta 2016

IMG_8470 IMG_8492 IMG_8463

Tänään pääsettekin kurkkaamaan erääseen osaan meidän kodista, jota en ole ennen blogissani esitellytkään - nimittäin eteiseen! Mun on pakko myöntää, että ennen siinä ei oikeastaan ole edes ollut mitään näytettävää. Siellä nimittäin oli vaan ja ainoastaan yksi matto, joka oli vielä tilaan nähden aivan liian iso. Meidän eteinen kun on tosi pieni, iso matto sai tilan näyttämään entistä pikkuruisemmalta. Hetki sitten mussa heräsi innostus pistää eteisen ilme uusiksi. Vanha matto sai väistyä, ja tilalle tuli uusi, kapoisempi käytävämatto graafisella kuviolla! Tämä matto kuvioineen oli mulle aika villi veto, sillä ennen olen kovasti vierastanut näin graafisia kuvioita. Jostain syystä mun silmääni ovat kuitenkin alkaneet miellyttää tällaiset graafisemmat kuviot, ja tämän bongattuani ei kauaa tarvinut miettiä! Mielestäni tämä matto tuo kivasti mielenkiintoisuutta ja raikkautta meidän sisustukseen.

IMG_8450-001 IMG_8503

Jottei kuitenkaan liikaa lähdettäisi omalta mukavuusalueelta pois, on eteisemme toinen uutukainen ehkä enemmän mun sisustustyyliäni! Nimittäin jo tammikuun rahi-postauksessakin näkynyt hieman Riviera Maison-tyylinen pikku rahi säilytystilalla. Mä kaipasin meidän eteiseen paikkaa, johon voisi istahtaa esimerkiksi laittamaan kenkiä (tai odottamaan avopuolisoa, jolla liikkeelle lähteminen välillä kestää..), eikä säilytystilakaan tosiaan voi olla liikaa meidän kodissa. Tällä hetkellä säilytän rahissa mun suosikki pikkulaukkujani - sieltä on niin näppärä valkata mukaan mieluinen 

IMG_8457 IMG_8453

Loppuun vielä kuvat meidän pikku tuholaisesta, joka halusi väkisin tunkea kuviin! Haha, joskus se on niin linssilude, ettei kuvien ottamisesta meinaa tulla mitään, kun tuo yksi viilettää korvat viuhuen menemään niissä. Puput on siitä hassuja, että ne järkyttyy pienistäkin muutoksista niiden elinympäristössä. Puppe menikin ihan sekaisin tuosta uudesta matosta ja rahista, ja oli tosi epäileväinen ja ylivaroinen muutaman päivän ajan!

Mitäs mieltä olette meidän eteisen sisustuksesta?

7 kommenttia:

  1. Oi miten ihanan valoisa! Mistä tuo matto on? :)

    http://katja-positivevibes.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, sitä se tosiaan on! :) Matto oli tosi edullinen löytö Kärkkäiseltä. Hitsi kun leikkasin lapunkin pois, mutta Home Design-merkkiä muistaakseni :)

      Poista
  2. Tosi ihana matto ♥ Sopii hyvin tuohon tilaan, jossa ei muuta katseenvangitsijaa oikein ole :) Ja todella suloinen pupu teillä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mäkin oon ihan samaa mieltä!! :) Hehe eikös vaan olekin, Puppe kiittää❤️

      Poista
  3. Voi miten kaunista <3 ja ihania kuvia koko blogi täynnä jään seurailemaan! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääk miten myöhässä vastaankaan, mutta kiitoskiitos sulle!!❤️ Ihana kuulla näin tsemppaavaa palautetta :)

      Poista
  4. Mistä tuo rahi on? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!♡

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä