Slider

Light tones

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

IMG_7954-001 IMG_7999 IMG_7960
Huomenta sunnuntaiaamuun! Mä yleensä tykkään postailla vasta illemmalla, mutta tänään mä heräsin jostain syystä jo aamu kahdeksalta aivan pirteenä ja kauhean postaushimon kanssa. Siispä täällä sitä hörpitään aamukahvia ja popsitaan eilen tehtyä raakasnickersiä (ihan ä l y t t ö m ä n herkkua, ansaitsee oman postauksensa!!) postauksen teon lomassa. Tosiaan, tämän ja edellisen postauksen välillä on ollut aikamoinen radiohiljaisuus, mutta mulla on ihan syykin - ne kuuluisat tekniset ongelmat. Meidän ihana mutta muistiltaan niin kovin pieni MacBook oli ihan kokonaan jumissa, sillä se oli täynnä mun blogikuvia, joista suurin osa oli vieläpä ihan turhia. Kuvien karsintaoperaationkin jälkeenkin muistia jäi sen verran vähän, että oli pakko hankkia jostain ulkoinen kovalevy, johon siirtäisin kaikki kuvat talteen, ja poistaisin ne koneelta vapauttaen lisää tilaa. No, ajatuksen tasolla tämä oli tietty helppoa. Aluksi saatiin vanhemmiltani ulkoinen kovalevy, joka ei sopinut MacBookin kanssa yhteen. Sitten ostin itse vastaavanlaisen, joka ei sekään toiminut Macilla. Vasta sitten kun laitoin poikaystäväni asialle, saatiin hommat hoitoon, ja nyt vanhat kuvat majailevat ulkoisella kovalevyllä :D Joten loppu hyvin, kaikki hyvin.
IMG_7978-001 IMG_7996 IMG_7965-001

Nyt kuitenkin itse asiaan - eilisen asuun! Tämä asu on ehdottomasti ollut mun viimeaikojen suosikki. Nyt, kun valoakin on alkanut olemaan aiempaa enemmän, on tehnyt mieli vetää ylleen jotain muutakin kuin sitä ainaista kokomustaa. Siispä aiemmassa ostospostauksessakin vilahtanut klassinen valkoinen suora takki ja siihen sointuva huivi it is! Olalle vielä kiiltonahkainen nude suosikkipikkulaukkuni, eikä muuta oikein tarvittukaan. Mulla oli tosi hyvä fiilis tässä asussa, toivottavasti se välittyy yhtä lailla kuvistakin Kertokaa toki, mitä mieltä olette tästä asusta?

Hat Lady

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

tallinn4 tallinn1 tallinn2 tallinn3 tallinn5 tallinn6

Me kerettiin meidän minilomalla räpsäistä Tallinnan kauniissa vanhassa kaupugissa kiertelyn lomassa vielä oikein muutamat asukuvatkin! Päältä löytyi ehkäpä yksiä parhaimmista alelöydöistä ikinä - Bik Bokin ihana tekoturkistakki ja uusi hattu. Viihdyin tässä asussa ihan super hyvin, vaikka poikaystävältäni sainkin hieman kuittailua "matami-tyylistäni", turkiksineen ja hattuineen kaikkineen :D Mä olen muuten tehnyt niinkin huikean havainnon asukuvista, että kun asu oikeasti tuntuu kivalta päällä ja siinä on hyvännäköinen olo, tulee kuvista jotenkin automaattisesti paljon onnistuneempia. Nyt jotkut siellä varmaan pyörittelee silmiään ja on silleen big wow, mutta mulle tämän huomaaminen oli tosiaan ihan uusi kokemus. Tämän oivalluksen johdosta mä olen jotenkin saanut ihan uutta puhtia ja motivaatiota asukuvissa olemiseen! Että tällaista pohdintaa tähän keskiviikkoiltaan. Nyt mä aion jatkaa Criminal Mindsin tuijottelua tässä kotisohvalla, hyvät yöt teille ja palaillaan 
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 Henna Seppälä